Viemärit eivät kestä ikuisesti. Niiden saneeraus tulee ennemmin tai myöhemmin eteen jokaisessa kiinteistössä. Ja sama koskee kiinteistön muitakin teknisiä järjestelmiä. Ratkaisevaa on, tehdäänkö korjaukset ennakoiden vai vasta pakon edessä, kun vedet jo vuotavat rakenteisiin eikä lämmitys toimi, kuten pitäisi. Pahimmillaan remonttien lykkääminen kasvattaa korjausvelan niin suureksi, ettei rahoituksen järjestäminen enää onnistu.
Monessa taloyhtiössä painitaan paraikaa haastavan yhtälön kanssa. Kiinteistöjen tekniset järjestelmät: viemärit, käyttövesiputket, ja lämmitys- sekä ilmanvaihtojärjestelmät ovat yksi kerrallaan tulleet tiensä päähän. Remontit olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta niitä on siirretty eteenpäin hintojen ja lainan korkojen lähdettyä nousuun.
Taloyhtiöissä on jääty odottelemaan parempia aikoja, mikä on ymmärrettävää – elleivät kyseessä olisi niiden kriittisimmät järjestelmät.
Odottelun myötä remontit ovat kasautuneet ja lainan tarve kaiken korjaamiseen on kasvanut. Samalla kiinteistöjen arvot ovat korjausvelkojen myötä laskeneet, mikä hankaloittaa lainan saantia.
Uudenmaan Osuuspankin johtaja Janne Koivuniemi kertoikin helmikuussa 2026 Kauppalehden Talousaamu-uutislähetykseen antamassa haastattelussa, että taloyhtiöiden lainahakemuksia joudutaan hylkäämään kyseisestä syystä viikoittain. Jos laina on kuitenkin saatu, ei se välttämättä kata kaikkia remontteja.
Hyvä uutinen kuitenkin on, että kustannusten nousu on Koivuniemen mukaan nyt tasaantunut, ja myös korkotaso on asettunut maltilliseksi. Pankit rohkaisevatkin tarttumaan tilanteeseen ja hoitamaan saneeraustarpeet yksi kerrallaan kuntoon ennen kuin tilanne äityy kuvatunlaiseksi.
Paras tilanne Koivuniemen mukaan olisi, jos taloyhtiöt onnistuisivat suunnittelemaan remonttinsa 10–15 vuoden aikahorisontilla, vaiheistettuna ja tasaisesti eri vuosille jaettuna. Taloyhtiön talous pysyisi tasapainossa, vastikkeet maltillisina ja kiinteistön arvo vakaana. Hyvin hoidettu kiinteistö säilyttää myös vakuusarvonsa, eikä edellä kuvattuja pattitilanteita pääse muodostumaan.
Liian usein odotetaan vesivahinkoon asti
Samoilla linjoilla ovat myös viemärialan asiantuntijat.
– Liian monessa taloyhtiössä viemärit on päästetty todella huonoon kuntoon, minkä seurauksena on tullut vesivahinkoja. Ja niiden korjaaminen hätätoimenpiteenä vasta kallista onkin, kertoo viemärihuoltoihin ja -sukituksiin erikoistuneen Akvatek Oy:n toimitusjohtaja Ville Hyry.
Viemärivahinkojen aiheuttamien kosteusvaurioiden korjaaminen edellyttää usein rakenteiden purkamisen, jolloin korjauskustannukset saattavat Hyryn mukaan nousta moninkertaisiksi verrattuna ennakoiden tehtyyn saneeraukseen.
Viemärivahingot aiheuttavat myös merkittäviä asumishaittoja, kun taas hyvissä ajoin tehty saneeraus saatetaan tehdä asumisen siitä juuri kärsimättä.
Ennakointi kannattaa myös siksi, että riittävän hyväkuntoinen putkisto voidaan saneerata perinteistä viemäriremonttia huomattavasti edullisemmin ja helpommin sukittamalla. Sukitettaessa vanhan viemäriputken sisään rakennetaan uusi, itsekantava ja saumaton muoviputki, joka on yhtä kestävä kuin perinteisin menetelmin asennetut uudet putket. Ammattitaidolla ja laadukkailla materiaaleilla toteutettu sukitus voi jatkaa viemärijärjestelmän käyttöikää jopa 50 vuodella.
Myös vakuutusyhtiöt kannustavat ennakolta tehtäviin saneerauksiin; pienempi vuotoriski näkyy usein myös matalampina vakuutusmaksuina.
Viemäreiden kunto selville kuvaamalla
Milloin sitten on oikea aika tehdä viemärisaneeraus? Mikä hetki on tarpeeksi, muttei kuitenkaan tarpeettoman aikaisin?
Hyryn mukaan viemäreiden kunnon ja saneeraustarpeen saa parhaiten selville viemärikuvauksella.
– Se on helppo ja nopea tapa kartoittaa putkien seinämät sekä liitokset ja saada selville mahdolliset vuotokohdat, halkeamat, painaumat, karstakerrostumat sekä asennusvirheet, Hyry jatkaa.
Asiakas voi seurata ruudulta, miltä viemärin sisällä näyttää ja voi keskustella asiantuntijan kanssa havainnoista: riittääkö puhdistus tai paikallinen korjaus, vai olisiko syytä edetä saneeraukseen. Kuvauksesta tehdään myös seikkaperäinen raportti, josta viemärin kunto ja poikkeamat selviävät tarkemmin. Viemärikuvausta suositellaan tehtävän säännöllisesti, noin 5-10 vuoden välein.
Tarve putkiston kunnon selvittämiseen koskee Hyryn mukaan suurta osaa suomalaisista kiinteistöistä, sillä Tilastokeskuksen mukaan valtaosa suomalaisista asuu rakennuksissa, jotka on rakennettu vuosina 1950–1990.
– Suurimmassa riskiryhmässä ovat valurauta- ja betoniviemärit sekä ennen 1990-lukua asennetut muoviputket. Mikäli niiden viemäreitä ei ole aikanaan saneerattu tai uusittu, voivat ne valitettavasti olla jo tiensä päässä, Hyry kiteyttää.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Tukkeutunut viemäri on tuttu tilanne monissa kotitalouksissa. Vesi ei laskeudu lavuaarista, suihkussa kaivo on tukossa tai keittiön viemäristä alkaa haista epämiellyttävälle. Ensimmäinen ajatus on usein sama: ”Korjaan tämän itse.”
Pienet viemäriongelmat voi hoitaa kotikonstein. Mutta kaikki viemäriongelmat eivät ole pieniä, vaikka ne ensi alkuun siltä näyttäisivätkin. Ja juuri tässä piilee riski: kotikonstit voivat jopa pahentaa tilannetta, jos todellinen ongelma piileekin syvemmällä putkistossa.
Miksi viemäri tukkeutuu?
Ymmärtääksesi, milloin kotikonstit riittävät, on hyvä tietää, mitä viemärissä todella tapahtuu. Yleisimmät syyt tukkeutumiin ovat:
Rasva ja lika kerrostuvat vähitellen. Keittiön viemäriin päätyvä rasva jähmettyy putkissa ja kerää itseensä muuta likaa. Prosessi on hidas, eikä sitä näe paljain silmin – kunnes vesi ei enää laskeudu ollenkaan.
Hiukset ja saippuajäämät muodostavat kylpyhuoneen viemäriin tahmaisen verkon, johon tarttuu kaikkea muuta. Yksi hiustuppo ei tunnu paljolta, mutta vuosien aikana niistä muodostuu tukoksia.
Väärät aineet viemärissä aiheuttavat ongelmia. Kahvinporot, ruokajätteet, rasvapaperit, kosteuspyyhkeet – kaikki nämä kuuluvat roskiin, eivät viemäriin.
Vanhat tai vaurioituneet putket ovat oma lukunsa. Jos putkistossa on halkeamia, painaumia tai liitosvaurioita, keräävät ne likaa ja aiheuttavat toistuvia tukkoksia.
Yksittäinen tukos voi olla vain oire, ei varsinainen syy. Jos sama ongelma palaa takaisin viikon tai kuukauden päästä, kotikonstit eivät ratkaise juurisyytä. Ne vain lievittävät oiretta hetkeksi.
Varmuus siitä, mitä viemärissäsi todella tapahtuu, saadaan vain viemärikuvauksella. Kamera paljastaa, onko kyse pintapuolisesta tukoksesta vai laajemmasta ongelmasta.
Tunnista merkit viemäriongelmista
Tunnista nämä merkit ajoissa – mitä aikaisemmin reagoit, sitä helpompi ja halvempi ongelma on korjata:
Veden hidas poistuminen on usein ensimmäinen merkki. Jos lavuaarin tyhjentyminen kestää aiempaa pidempään, jossain alkaa olla kertymää.
Epämiellyttävät hajut viemäristä kertovat, että jotain mätänee putkissa. Haju voi johtua hajulukossa olevasta liasta, mutta myös syvemmällä olevista ongelmista.
Kurlaus ja porisevat äänet syntyvät, kun ilma ei pääse kulkemaan normaalisti viemärissä. Se on merkki osittaisesta tukoksesta.
Tukos palaa takaisin lyhyen ajan sisällä – tämä on tärkein merkki. Jos puhdistit viemärin ja ongelma palaa viikon tai kuukauden päästä, kyse ei ole enää yksittäisestä tukoksesta. Ongelma on syvemmällä.
Jos merkkejä on useita tai ne toistuvat säännöllisesti, kyse on todennäköisesti laajemmasta ongelmasta kuin näyttää. Tällöin kotikonstit eivät välttämättä enää auta.
Viemärin puhdistus kotikonstein – milloin ja miten turvallisesti
Verkko on täynnä neuvoja viemärien avaamiseen, mutta kaikki eivät ole turvallisia. Väärät otteet voivat pahentaa tilannetta, vahingoittaa putkia tai jopa aiheuttaa vaaratilanteen. Siksi käymme läpi sekä toimivat menetelmät että ne, joissa riskit ovat suuremmat kuin hyödyt.
Turvalliset menetelmät pienten tukoksien hoitoon
Lavuaari ja pesuallas:
Kuuma vesi ja tiskiaine auttaa rasvatukoksiin. Lisää viemäriin tiskiainetta puristamalla pulloa n. 4 sekunnin ajan. Kaada noin 2 litraa lähes kiehuvaa vettä hitaasti viemäriin (huom: ei kylmään keraamiseen altaaseen). Kuuma vesi muuttaa rasvan juoksevaksi, mutta ei korjaa kovettunutta tai syvällä olevaa tukkoa.
Vaihtoehtoisesti voi kaataa 1dl ruokasoodaa tiskialtaaseen ja lisätä joukkoon 2dl etikkaa. Anna vaikuttaa noin 5 minuuttia ja valuta sitten hanasta kuumaa vettä perään noin 1 minuutin ajan.
Hajulukon puhdistus kannattaa tehdä samassa yhteydessä, jos sitä ei ole puhdistettu puoleen vuoteen. Hajulukon voi puhdistaa avaamalla kierteillä ole pohjakuppi ja poistamalla sitä kautta ylimääräiset kertymät. Muista, että taloyhtiöissä altaan hajulukon puhdistus on yleensä taloyhtiön vastuulla.
Suihku:
Lattiakaivon hajulukon säännöllinen tyhjennys on parasta ennaltaehkäisyä. Poista hiukset joka viikko, ennen kuin ne pääsevät pidemmälle viemäriin.
Hiustukon mekaaninen poisto lattiakaivosta lähtevästä viemäriputkesta onnistuu ohuella muovikoukulla tai vanhalla hammasharjalla. Se tavoittaa lähellä olevan tukon, mutta ei syvemmällä olevia.
Keittiö:
Rasvan ennaltaehkäisy on avain. Älä kaada rasvaa viemäriin – edes kuumaa vettä perässä laittamalla. Rasva jähmettyy putkissa väistämättä. Pyyhkäise pannut ensin paperilla ja laita rasva roskiin.
Säännöllinen kuuma vesi -huuhtelu tiskiaineen kanssa pitää putket puhtaampina. Ei poista jo olemassa olevia tukoksia, mutta hidastaa kertymien muodostumista.
Menetelmät, joissa on riskejä
Ruokasooda ja etikka:
Voi toimia hyvin lieviin tukoksiin ja hajuongelmiin
Ei tehoa syvällä oleviin tai kovettuneeseen tukoksiin
Väärä suhde tai liian suuri määrä voi aiheuttaa painetta putkiin
Menetelmä on internetin suosikki, mutta sen teho on rajallinen. Jos tunnet, että tarvitset sitä toistuvasti, ongelma on muualla.
Kemialliset viemärinavaajat:
Voivat syövyttää vanhoja valurauta- ja kupariputkia
Ympäristölle erittäin haitallisia
Eivät poista ongelman juurisyytä, vaan vain sulattavat osan tukoksesta
Vaaralliset käsitellä ja voivat roiskua silmiin
Kotikonstit auttavat lähinnä vain hajulukon ongelmiin. Jos tukos palaa tai pahenee yrityksiä huolimatta, lopeta itse tekeminen. Jatkat vain oman aikasi ja rahasi tuhlausta – pahimmassa tapauksessa voit aiheuttaa kalliimpia putkivaurioita.
Turvaudu ammattilaiseen kun kotikonstit eivät riitä
Kun kotikonstit eivät auta, on syytä selvittää mikä viemärissä todella tapahtuu. Ammattilaisella on kolme keskeistä menetelmää tilanteen mukaan.
Viemärikuvaus – näe, mitä putkissasi todella tapahtuu
Viemärikuvaus on ainoa tapa saada varmuus siitä, mikä viemärissäsi on vialla.
Miten se toimii: Työnnämme viemärikameran putken sisään eri viemäripisteiden kautta. Kamera yltää kymmeniä metrejä, ja näet live-näytöltä reaaliajassa, miltä putkesi sisällä näyttää. Voit seurata mukana ja kysyä – ei arvoituksia, ei arvailua.
Mitä kuvaus paljastaa:
Tukoksen tarkka sijainti ja todellinen syy
Kertymien määrä ja tyyppi (rasva, hiekka, juuret, vieras esine)
Putken materiaali, kunto ja ikä
Halkeamat, painumat, vauriot
Liitoskohtien kunto
Putkiston kaato ja rakenne
Miksi se on fiksumpaa kuin arvaileminen:
Säästät rahaa. Kun tiedät tarkalleen, mikä on vialla, maksat vain tarpeellisesta korjauksesta. Ei turhia toimenpiteitä, ei uudelleen ja uudelleen tehtäviä töitä.
Saat oikean ratkaisun kerralla. Jos ongelma on haljennut putki, kotikonstit tai painehuuhtelu eivät sitä korjaa. Jos kyse on rasva- tai hiekkakertymästä, painehuuhtelu ratkaisee sen tehokkaasti. Kuvaus kertoo, kumpi on tarpeen.
Viemärikuvaus on maksuton yli vuoden vanhoille omakotitaloille.
Akvatek on kuvannut jo yli 20 000 kiinteistön viemärit. Teemme ensikäynnillä ilmaisen viemärikuvauksen juuri siksi, että voimme suositella oikeaa ratkaisua – emmekä arvailemalla myydä sinulle väärää palvelua. Jos viemärit ovat hyvässä kunnossa, saat varmistuksen siitä. Jos niissä on ongelmia, tiedät tarkalleen, mitä pitää tehdä.
Milloin kannattaa tehdä:
Toistuvat tukokset, vaikka olet avannut viemärin
Ennen isompaa remonttia tai asunnon ostoa
Kun kotikonstit eivät auta
Osana säännöllistä huoltoa (suositus 5-15 vuoden välein)
Viemäreiden harjapuhdistus – kun tarvitaan perusteellinen puhdistus
Jos kuvaus paljastaa, että putkissa on kertymää, rasvaa tai irtoainesta – mutta ei rakenteellisia vaurioita – harjapuhdistus on tehokkain ratkaisu.
Mitä se on: Ammattilaitteistollamme harjataan viemäriputket tehokkaasti puhtaaksi. Nopeasti pyörivä mekaaninen harja irrottaa kertymät, rasvan, hiekan ja muun lian putken seinämistä.
Miksi harjapuhdistus on parempi kuin painehuuhtelu:
1. Puhdistaa koko putkiston, ei vain aukkoa. Kotikonstit ja tavalliset spiraalit avaavat reiän tukkoksen läpi. Harjapuhdistus puhdistaa koko putken sisäpinnan metreittäin – ei jätä kertymää seinämiin keräämään uutta likaa.
2. Turvallinen, kun tehdään oikein. Mekaninen harjapuhdistus on turvallinen, mutta tehokas tapa puhdistaa viemärit. Harja on putkille lempeämpi kuin painehuuhtelun metallinen huuhtelupää. Harjauksen yhteydessä ei myöskään käytetä kovaa vesipainetta, joka voi vaurioittaa hauraita viemäreitä.
3. Poistaa juurisyyn. Kun rasva, hiekka ja kertymät poistetaan kokonaan, tukos ei palaa takaisin viikossa tai kuukaudessa. Kunnolla tehty harjapuhdistus pitää viemärit toimintakunnossa vuosia.
4. Sopii erilaisiin ongelmiin. Painehuuhtelu soveltuu parhaiten tonttiviemäreiden hiekan ja kivien poistoon kun taas harjapuhdistus pienien sisäviemäreiden ja rasvaisten kertymien puhdistukseen.
Paras tulos: kuvaus + harjapuhdistus + uusi kuvaus. Näin työskentelemme: Ensin kuvataan, jotta nähdään mitä putkissa on. Sitten puhdistamme tarkasti oikeat kohdat. Lopuksi kuvataan uudelleen, jotta nähdään että putket ovat todella puhtaat. Tiedät varmuudella, että työ on tehty kunnolla.
Suositus: harjapuhdistus 10-15 vuoden välein, tai useammin jos viemäri kuormittuu paljon.
Vierasesineen poisto – kun viemäriin on pudonnut jotain kuulumatonta
Joskus viemäritukoksen syy on yksinkertainen: viemäriin on joutunut esine, joka ei sinne kuulu. Vierasesineen poisto vaatii ammattilaisen apua.
Yleisimmät vierasesineet viemärissä:
WC-raikastimet (yleisin syy)
Kosteuspyyhkeet ja hygieniatuotteet
Lasten lelut
Hiusnipsut ja korut
Pienet kivet
Miksi pienikin esine on ongelma:
Vierasesine voi tukkia viemärin joko kertarysäyksellä tai hiljalleen keräämällä muuta likaa ympärilleen. Se, mikä näyttää pieneltä ongelmalta, voi kasvaa suuremmaksi tukokseksi päivien tai viikkojen kuluessa.
Miten vierasesine poistetaan:
Ensin kuvataan viemäri, jotta nähdään mitä siellä on ja missä tarkasti. Sen jälkeen meillä on kaksi vaihtoehtoa:
Noukkiminen erikoistyökalulla – Esine vedetään pois viemäristä tarkasti ohjattavalla noukkijalla.
Työntäminen eteenpäin – Jos esine ei ole arvokas tai sen poistaminen on vaikeaa, voimme työntää sen kontrolloidusti likakaivoon, josta se on helppo poistaa.
Miksi kannattaa toimia nopeasti:
Jos epäilet, että viemäriin on pudonnut jotain, älä odota. Mitä pidempään esine on paikallaan, sitä todennäköisemmin se aiheuttaa laajemman tukoksen tai vaurioittaa putkea.
Yleisin virhe on yrittää huuhdella esine eteenpäin lisäämällä vettä. Se voi ajaa esineen syvemmälle viemäriin, jolloin poistaminen vaikeutuu.
Kaipaatko ammattilaisen apua viemärin puhdistukseen? Aloita ilmaisella viemärikuvauksella – se paljastaa totuuden putken kunnosta, ja on täysin maksuton yli vuoden vanhoille omakotitaloille.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Viemärin pinnoitus oli 2000-luvun alun lupaus, jonka piti ratkaista viemäriongelmat halvalla ja nopeasti. Toisin kuitenkin kävi; edullinen pinnoitus osoittautui lyhytaikaiseksi ratkaisuksi, joka nosti esiin uusia ja arvaamattomia haasteita ja johti pian väistämättömään – uuteen remonttiin. Tilanteen kerralla korjaava sukituksen sijaan tarjoaa samat edut kuin pinnoitus – ilman sen ongelmia.
Viemärin pinnoitus on viemäriputkien saneerausmenetelmä, joka yleistyi 2000-luvun alussa, kun vanhat valurautaviemärit saavuttivat ryminällä käyttöikänsä päätepisteen.
Menetelmä vaikutti alkuun ihanteelliselta ratkaisulta; se oli huomattavasti halvempi kuin perinteinen putkiremontti ja muut vaihtoehdot, työt kestivät vain muutamia päiviä, eikä kaivutöitä tarvittu. Ei siis mikään ihme, että se vetosi moneen viemäriremontin kuluista ja massiivisuudesta huolestuneeseen kiinteistönomistajaan.
Ja ihan kelpomenetelmältähän pinnoitus kuulostikin; vanha viemäriputki puhdistetaan ruosteesta ja liasta ja se saa uuden sisäpinnan. Pinta käsitellään ruiskuttamalla tai harjaamalla siihen kahdesta neljään kertaan ohut kerros pinnoitemateriaalia – yleensä epoksihartsia tai polyesteriä, ja tuloksena on 1-3 millimetrin paksuinen uusi sisäpinta.
Viemäreiden pinnoitus on lyhytaikainen ratkaisu, jolla lykätään väistämätöntä
Myöhemmin kuitenkin selvisi, että viemärin pinnoitus on valitettavan lyhytikäinen ratkaisu. VTT:n tutkimuksen mukaan pinnoitettujen viemäreiden keskimääräinen käyttöikä on vain 10-15 vuotta, ja osassa kohteita ongelmia on tullut esille jo alle kymmenessä vuodessa.
Käyttöiän lyhyys johtuu siitä, että pinnoite on riippuvainen vanhan putken kunnosta ja uuden pinnan laadusta. Valurautaputki jatkaa ruostumista pinnoitteen alla, mikä aiheuttaa luonnollisesti myös siihen kiinnittyneen pinnoitteen irtoamisen ajan myötä. Uuden pinnan laatuun taasen vaikuttaa moni tekijä (kts. alla).
Pinnoitus on siis vain väliaikainen ratkaisu, joka ei korjaa viemärin rakenteellisia ongelmia, vaan ainoastaan ja kirjaimellisesti vain peittää ne – hetkellisesti.
Pinnoitus väliaikaisena ratkaisuna
Pinnoituksella toki voidaan siirtää väistämätöntä täysremonttia hyvällä tuurilla sen vuosikymmenen verran. Sitä voidaan myös käyttää kohteissa, joissa viemäreiden sukitus ei ole mahdollista. Ja auttaahan se tilanteissa, joissa budjetti rajoittaa muita toimenpiteitä, kunhan kiinteistönomistaja pitää mielessä ratkaisun väliaikaisuuden.
Viemäreiden pinnoitusta tehdään siis edelleen, mutta sen osuus markkinoista on nykyisin enää alle 5 prosenttia.
Viemärin pinnoituksen ongelmat pähkinänkuoressa
Haasteina pintojen epätasainen paksuus sekä riskialttiit putkiosuudet
Pinnoitettaessa pinnoiteaine valuu työn aikana alaspäin, jolloin putken yläpinnalle jää ohuempi kerros kuin pohjalle. Pintojen epätasainen paksuus ja paikoin ohut pinta tekevät pinnoitteesta haavoittuvan mekaaniselle kulumiselle. Pinnoitettu viemäriputki on siis yhtä vahva kuin sen heikoin kohta.
Erityisen haasteellisia pinnoitettavia ovat:
putkien mutka- ja haarakohdat
valurautaputkien muhvilliset liitoskohdat
kohdat, joissa putkiston koko muuttuu
putkien halkeilleet tai reikäiset kohdat
Irtoava pinnoite tukkii viemäreitä
Pinnoitteesta irtoavat palaset saattavat tukkia viemärin. Se onkin yksi yleisimmistä pinnoitettujen viemäreiden ongelmista ja johtaa toteutuessaan kalliisiin tukosten avauksiin sekä mahdollisiin lisäkorjauksiin.
Pitkän aikavälin kustannukset ovat suuret
Pinnoitus on alkuinvestointina edullinen, mutta sen lyhyt käyttöikä johtaa siihen, että viemäri joudutaan korjaamaan uudelleen suhteellisen nopeasti. Pitkällä aikavälillä pinnoitus tulee kalliimmaksi kuin kerralla kestävämpi ratkaisu, kuten viemäreiden sukitus.
Osaaminen ratkaisee pinnoituksen laadun
Pinnoituksen laatu riippuu vahvasti sen tekijästä. Putken huolellinen puhdistus ja pinnoitteen tasainen levittäminen vaativat taitoa ja aikaa. Kilpailu alalla on kovaa, ja saneerausten hinnat ovat laskeneet, mikä johtaa harmittavan usein myös laadusta tinkimiseen.
Viemärin pinnoitus vs. sukitus
Viemärin pinnoitus ja sukitus sekoitetaan helposti keskenään, eikä mikään ihme; molemmat menetelmät lupaavat jatkaa putkiston elinkaarta kevyemmin keinoin ilman rakenteiden purkamista ja massiivisia kaivuutöitä.
Mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Suurin ero menetelmien välillä lienee se, että pinnoituksella vanhan putken sisäpuoli saa uuden pinnan, kun taas sukituksella saadaan aikaan täysin uusi ja itsekantava putki.
Sukituksen edut pinnoitukseen verrattuna:
Pitkä käyttöikä: Sukitettu viemäri kestää 50 vuotta. Pinnoituksen käyttöikä on vain 10-15 vuotta.
Tasainen paksuus: Sukka on kauttaaltaan 3,5 mm paksu. Pinnoitteen paksuus vaihtelee 1-3 mm välillä.
Riippumattomuus vanhasta putkesta: Sukka ei ole riippuvainen vanhan putken kunnosta. Pinnoite tarvitsee puhtaan ja kestävän alustan.
Menetelmä korjaa halkeamat ja reiät: Sukitus pystyy korjaamaan myös reiällisiä ja haljenneita putkia. Pinnoitus ei siihen kykene.
Saumaton rakenne: Sukka muodostaa yhtenäisen ja saumattoman putken. Pinnoitteessa saattaa olla heikkoja kohtia.
Voiko pinnoitetun viemärin sukittaa?
Kyllä, pinnoitettu viemäri voidaan yleensä sukittaa, ja monet Akvatekin asiakkaat ovatkin päätyneet sukittamaan aiemmin pinnoitetun viemärinsä.
Vanhaa pinnoitetta ei tarvitse välttämättä poistaa kokonaan – pyöreä putken muoto riittää, jonka jälkeen sukka asennetaan sen päälle. Tämä tekee sukituksesta kustannustehokkaan tavan korjata epäonnistunut pinnoitus.
Lopputulos: sukitus syrjäytti pinnoituksen
Me Akvatekilla olemme nähneet pinnoitusmenetelmän suosion ja sen laskun lähietäisyydeltä; olemme korjanneet satoja epäonnistuneita pinnoituksia sukittamalla ne kuntoon. Teknisesti kehittyneempi menetelmä voitti ajan myötä, kuten niillä on tapana tehdä.
Siksi emme voi kuin suositella sukitusta – menetelmää, joka on ansainnut paitsi meidän, myös tuhansien asiakkaidemme luottamuksen tarjoamalla todellisen ja pitkäaikaisen ratkaisun viemäriongelmiin.
Epäiletkö oman viemärisi kuntoa? Aloita ilmaisella viemärikuvauksella – se paljastaa totuuden putken kunnosta riippumatta siitä, onko se pinnoitettu, sukitettu vai alkuperäinen. Sen jälkeen voimme suositella parasta ratkaisua juuri sinun tilanteeseen.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.
Mutta kuinka paljon sukitus maksaa rivitalossa? Ja voiko sukituksen ja perinteisen viemäriremontin kustannuksia vertailla keskenään?
Vertailu on toki mahdollista, vaikka menetelmät eroavat toisistaan. Perinteisessä viemäriputkiremontissa vanha putkisto puretaan pois ja sen tilalle asennetaan uudet viemäriputket. Uusiminen edellyttää rakenteiden purkua, kaivuutöitä sekä asukkaiden väistöasumisen. Sukituksessa taasen vanhojen viemäriputkien sisään asennetaaan sukitusmenetelmällä uudet ja itsekantavat putket urakan hoituessa ilman purku- ja kaivuutöitä sekä asukkaiden hakeutumista väliaikaismajoitukseen.
Eroista huolimatta molemmat toimenpiteet johtavat yhtä toimivaan ja kestävään lopputulokseen – uuteen ja nykyaikaiseen viemäriputkistoon, jonka elinikä lasketaan useissa vuosikymmenissä.
Vertailua tosin saattaa hankaloittaa se, että viemäriputkien uusimiseen yhdistetään monesti myös vesijohtoputkien, märkätilojen pintojen sekä vesieristysten uusiminen. Toki myös sukituksen yhteydessä uusitaan tavallisesti lattiakaivot. Vertailua tehdessä onkin olennaista asettaa rinnakkain vain samaan lopputulokseen tähtäävät toimenpiteet.
Rivitalon sukituksen hinta riippuu monesta tekijästä
Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä, joista merkittävimmät ovat viemäriputkiston laajuus, rakenne sekä käytetty materiaali. Vaikutusta on lisäksi kiinteistön yksilöllisillä piirteillä sekä mahdollisilla lisätöillä; vaihdetaanko esimerkiksi vesikalusteet. Myös ajankohdalla on väliä; jos saneeraus toteutetaan vasta vesivahingon jälkeen, nousevat kustannukset pintojen ja rakenteiden uusimisen myötä tuntuvasti.
Yleistäen voidaan sanoa, että kerros- ja rivitalon sukitus on 40–80 % edullisempi tapa saneerata viemärit kuin perinteinen putkiremontti. Säästöä syntyy suoraan vähäisemmästä työmäärästä ja materiaalikuluista sekä välillisesti muun muassa siitä, ettei asukkaiden tarvitse hakeutua remontin ajaksi väliaikaismajoitukseen. Yhden huoneiston osalta saneeraus kestää vain muutaman päivän ja halutessaan asukas voi asua kodissaan koko ajan.
Kuinka paljon sukitus maksaa rivitalossa – esimerkkikohteet:
Kohde 1
Yksikerroksinen vuonna 1972 rakennettu rivitalo, jossa neljä huoneistoa.
Kohteessa PVC- muoviviemärit sekä muoviset lattiakaivot.
Urakkaan sisältyi myös tuuletusviemärin sukitus.
WC-istuimet ja hajulukot uusittiin.
Asukkailla halutessaan käytössä huoneistokohtaiset kuivakäymälät.
Työaika 2 viikkoa, kokonaishinta 29 750 euroa
Kohde 2
Kaksikerroksinen vuonna 1965 rakennettu rivitalo, jossa kahdeksan huoneistoa.
Kohteessa valurautaviemärit sekä valurautaiset lattiakaivot.
Viemärilinjat uusittiin kaupungin viemäriverkostoon asti
Hajulukot uusittiin, vanhat wc-istuimet asennettiin takaisin, valurautaisten lattiakaivojen tilalle asennettiin uudet HST-lattiakaivot.
Asukkailla halutessaan käytössä huoneistokohtaiset kuivakäymälät.
Työaika 4 viikkoa, kokonaishinta 65 200 euroa
Viemärisukituksen tarkka hinta selviää paikan päällä tehdyssä viemärikartoituksessa. Kameratutkimuksella tehty kartoitus on taloyhtiölle maksuton eikä velvoita jatkotoimenpiteisiin.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun. Miten asiakas kykenee varmistumaan siitä, että sukitus suoritetaan valvotusti, tutkitusti ja luotettavasti? Akvatekin sertifioitu sukitusmenetelmä takaa laadukkaan ja turvallisen työn.
Mitä sertifikaatti kertoo?
Viemäreiden sukitusta voi tarjota periaatteessa mikä vain asennusyritys, mutta ainoastaan sertifioitu sukitus on tutkitusti varma, turvallinen valinta. Pelkkä hintavertailu ei kerro työn kannattavuudesta kaikkea: edullisimmalla palveluntarjoajilla voi olla suuri kiusaus säästää kuluissa, mikä näkyy valitettavan usein työn laadussa ja takuussa.
Sukitusyritysen tarjoaman palvelun luotettavuus on onneksi testattu kuluttajien puolesta. Akvatekin kautta saatava viemärisukitus täyttää Eurofins Expert Services Oy:n (entinen VTT Expert Services Oy) asennusyritysille myönnettävän Boldan In-House Lining System -sertifikaatin laatuvaatimukset. Eurofins Group on maailmanlaajuinen testaus- ja analyysipalveluita tuottava yhtiö.
Sertifikaatti tarkoittaa, että sukitusmenetelmä ja käytettävien materiaalien ominaisuudet on testattu ja arvioitu Eurofins Expert Services Oy:n toimesta. Sertifikaatti sisältää työmaatarkastuksia, lämmönvaihtelukokeen sekä sukitetun näyteputken testauksen. Laadunvalvonnan seurantatarkastus työmaaolosuhteissaa varmistaa, että asennustoiminta täyttää vaatimukset jatkossakin. Akvatekin sukitus on siis tutkitusti varma ja turvallinen valinta.
Mitä sertifikaatti edellyttää?
Sukituksessa käytettävä epoksi on käsiteltävä oikeassa lämpötilassa.
Epoksi ja kovetinaine on sekoitettava riittävän rauhallisesti oikeissa mittasuhteissa.
Työssä käytettävä sukka tulee mankeloida oikealla välyksellä, riittävän rauhallisesti.
Epoksilla kyllästetty sukka pitää apua putkeen työhän sopivalla sukitusrummulla.
Jokaisen viemärihaaraan tulee asentaa erillinen haarayhde vahvistamaan haaran rakennetta. Sukitettu putki pitää dokumentoida viemärikameralla kuvaamalla.
Sertifikaatin voimassaolon voi helposti tarkistaa minkä tahansa yrityksen kohdalta Eurofins Expert Services Oy:n ylläpitämässä sertifikaattihaku.fi –palvelussa.
Kenelle sertifikaatti myönnetään?
Sertifikaatteja materiaaleille ja tuotteille voivat hakea niiden valmistajat ja maahantuojat. Asennusmenetelmille sertifikaatin hakee asennusyritys. Niin käytettävät materiaalit kuin asennustyökin ovat sertifikaatin mukaiset kaikissa Akvatekin suorittamissa asennustöissä. Pidämme huolta, että asiakkaalle tarjotaan parasta mahdollista laatua kaikissa sukitustyön vaiheissa
Meille luotettavuus ei ole vain sanoja. Akvatekin tekemällä työllä on viiden vuoden takuu ja sertifioidulla sukitusmenetelmällä 30 vuoden materiaalitakuu. Koska sukitusmenetelmä on niin varma ja luja, vastaa sukitettu putki ominaisuuksiltaan uutta nykyaikaista muoviputkea. Tämä vuoksi sukitetun putken tekninen käyttöikä on jopa 50 vuotta.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Kerrostalon ja rivitalon viemärisukitus – milloin se kannattaa?
Rivitalon tai kerrostalon viemäreiden sukitus on kustannustehokas tapa hoitaa putkiremontti. Sukitus on kestävyydeltään ja käyttöiältään aivan yhtä toimiva ratkaisu, kun uusien viemäriputkien asennus. Sukitus onnistuu, mikäli viemäriputket ovat pääpiirteittäin ehjät.
Viemärin sukitus kerrostalossa – milloin sukitus on parempi vaihtoehto?
Vanhoissa taloyhtiöissä viemärit ovat kenties tulleet tiensä päähän ja ajatus putkiremontista on noussut ilmoille. Ymmärrettävästi putkiremontiin ei haluta rynnätä suin päin. Ennen tarjousten kysymistä putkistojen todellinen kunto kannattaa selvittää viemärihuollolla, johon kuuluu koko kiinteistön viemäreiden perusteellinen puhdistus ja puhtaan putken tarkastus.
Aikaa myöten etenkin muoviviemäreissä syntyneet halkeamat ja kulumat eivät välttämättä näy päälle päin, sillä viemärikanavat ovat usein likaisia ja rasvan peittämiä. Tämän vuoksi viemäreiden tehokas puhdistus on lähes välttämätön toimenpide ennen kuntoarvion antamista. Puhdistuksen jälkeen myös piilevät vuotovauriot paljastuvat viemäriä sisältäpäin kuvatessa: näin viemäreiden kunnosta saadaan ajankohtainen, todellinen näkemys.
Kerrostalon viemärin sukitus – hinta on edullisempi kuin täysi putkiremontti
Monessa taloyhtiössä halutaan tehdä luonnollisestikin edullisia, mutta samalla kestäviä hankintoja, jotka kantaisivat pitkälle tulevaisuuteen. Kun putkiremontin tarve tulee ajankohtaiseksi, erilaisia vaihtoehtoja kannattaa pyöritellä ja punnita huolella. Mielessä voi herätä kysymyksiä: olisiko putkiremontti mahdollista tehdä helpomminkin? Kannattaako viemärin sukitus? Sukituksen hinta rivitalossa tai kerrostalossa on huomattavasti edullisempi kuin täyssaneeraus, mutta onko sukitus kestävä vaihtoehto vai pelkkää tekohengitystä?
Sukituksessa viemäreihin asennetaan epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa uuden tiiviin ja kestävän muoviputken vanhan putken sisään. Sukitus on yhtä laadukas ja pitkäikäinen vaihtoehto kuin uusi muoviputki – tekninen käyttöikä tuotteella on jopa 50 vuotta. Sukituksen kustannusarvio liikkuu yleensä 80 – 150 euron hintaluokassa asuinneliötä kohden. Jos täyden putkiremontin hinta kulkee 300 – 400 euron välillä, on ero jo melkoinen. Kustannustehokkuus korostuu entisestään, kun mukaan lasketaan sukituksen välilliset hyödyt: sukitus on nopea toteuttaa, rakenteita ei tarvitse purkaa ja asunnoissa voi jopa asua työmaan ajan.
Täydellinen putkistojen saneeraus on tarpeen vain silloin, jos putkisto on niin hauras, ettei se tule kestämään mekaanisen puhdistuksen aiheuttamaa rasitusta. Jos osa viemärilinjoista osoittautuu ehjäksi, voidaan sukitus myös toteuttaa osittain. Kysy lisää Akvatekin asiantuntijoilta. Löydämme yhdessä taloyhtiötäsi parhaiten palvelevat ratkaisut.
Artikkelit
Viemäriremonttia ei kannata siirtää – riskinä vahinko ja rahoitusongelma
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.
Viemärin puhdistus: Toimivat kotikonstit + ammattilaisen vinkit

Viemärin pinnoitus – miksi menetelmä menetti suosionsa?

Viemärisaneeraus ilman purkutöitä – sukitus helpottaa taloyhtiöiden remonttikuormaa
Viemärien sukitus on noussut yhdeksi suosituimmista menetelmistä vanhojen rakennusten viemäriputkien saneerauksessa. Syy on selvä: sukitus toteutetaan nopeasti ilman purkutöitä ja laajoja asumishaittoja, ja lopputuloksena on uudenveroinen, kestävä ja siten pitkäikäinen viemärijärjestelmä.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Jätevesiviemäreiden kunnossapito on yksi kiinteistön kriittisimmistä osista. Jätevesiviemäreiden toimintahäiriöt, asennusvirheet tai käytöstä aiheutuneet normaalit kulumat voivat ajan saatossa aiheuttaa vakavia ongelmia.
Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.
Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin
– Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?
Viemäriputkien sukitus on helpompi, edullisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa.
Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?
Taloyhtiön viemäreiden sukitus on edullisempi, asukasystävällisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa. Huolellinen suunnittelu ja hyvä selvitys ovat viemäriremontin peruskivi. Putkien sukitus voidaan toteuttaa joskus myös osittain, esimerkiksi vain taloyhtiön pohjaviemäreihin.
– Osittainen sukitus on hyvä ratkaisu silloin, kun esimerkiksi pystyviemärit on uusittu ja asuntojen viemärihajotukset ovat vanhaa valurautaa. Tällöin ei ole järkevää repiä auki lattioita ja vesieristeitä, vaan tehdä sukitus pelkästään viemärihaaroihin, Akvatekin toimitusjohtaja Ville Hyry sanoo.
Sukitus ei ole mitään tekohengitystä vanhoille viemäriputkistoille: valmiin sukituksen tekninen käyttöikä on sama kuin uudella muovisella viemäriputkella, eli jopa 50 vuotta. Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan käsityönä uusi muovimassa, joka kovettuessaan muodostaa uuden itsekantavan viemärin putken sisäpinnalle.
Kun sukitusta vertaa täyteen putkiston saneeraukseen, on sukituksen hinta monin verroin huokeampi. Jos täydestä putkiremontista joutuu maksamaan noin 300 – 400 euroa neliöltä, on sukituksen kustannusarvio noin 80 – 150 euroa / neliö. Kustannushyöty on entistä suurempi, kun summaan lasketaan mukaan asukkaiden henkilökohtainen säästö: asunnosta ei tarvitse muuttaa, eikä pintoja rikota työn yhteydessä.
Asennusparilla menee yhden asunnon sukitukseen alle viikko.
– Mitään ei tarvitse purkaa eikä vesieristeisiin kosketa. Asukkaan ei tarvitse siirtää tavaroitaan muualle ja periaatteessa asunnossa voi vaikka asua, mutta viemärit ovat tuon ajan toki poissa käytöstä, Hyry selittää.
Laadukas työn jälki ei ole itsestäänselvyys
Ennen sukitusta viemäriputket puhdistetaan huolellisesti ja valurautaiset putket rassataan pyöreään muotoon ja tarkastetaan laatu putkistokameralla. Pienet halkeamat, tiivisteviat tai kolot eivät ole este sukitukselle, mutta jos viemäriputki osoittaa murenemisen merkkejä ei sukitusta välttämättä voida toteuttaa.
– Ennen sukitusta viemäriputki pitää rassata sisältäpäin ja jos putki ei tätä kestä, joudutaan putki uusimaan purkamalla se pois rakenteista, Hyry kertoo.
Taloyhtiön sukitusremontissa kannattaa tehdä huolellista laadunvalvontaa ja varmistaa asennuksen laatu jälkikäteen viemärikuvauksella. Ville Hyry peräänkuuluttaa vastuullisuutta viemäriremonteissa. Hän suositteleekin ulkopuolista valvojaa vähintään kuvausmateriaalin tarkastamiseen, jos taloyhtiön isännöitsijällä tai hallituksella ei ole halukkuutta perehtyä asiaan.
– Urakoitsijalta kannattaa ehdottomasti vaatia tallennetta sukitetuista linjoista ja pyytää tarvittaessa asiaan perehtynyttä, ulkopuolista tahoa tarkastamaan jäljen. Koska muutenhan sitä on vaikea todeta oikein tehdyksi, Hyry painottaa.
Artikkelit
Viemäriremonttia ei kannata siirtää – riskinä vahinko ja rahoitusongelma
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.
Viemärin puhdistus: Toimivat kotikonstit + ammattilaisen vinkit
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.
Viemärin pinnoitus – miksi menetelmä menetti suosionsa?
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.
Viemärisaneeraus ilman purkutöitä – sukitus helpottaa taloyhtiöiden remonttikuormaa
Viemärien sukitus on noussut yhdeksi suosituimmista menetelmistä vanhojen rakennusten viemäriputkien saneerauksessa. Syy on selvä: sukitus toteutetaan nopeasti ilman purkutöitä ja laajoja asumishaittoja, ja lopputuloksena on uudenveroinen, kestävä ja siten pitkäikäinen viemärijärjestelmä.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Jätevesiviemäreiden kunnossapito on yksi kiinteistön kriittisimmistä osista. Jätevesiviemäreiden toimintahäiriöt, asennusvirheet tai käytöstä aiheutuneet normaalit kulumat voivat ajan saatossa aiheuttaa vakavia ongelmia.
Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.
Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin
– Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?
Viemäriputkien sukitus on helpompi, edullisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla. Vuotavat tai rikkoutuneet viemärit kykenevät tekemään paljon haittaa kiinteistölle, siksipä viemäreiden todellinen kunto kannattaa tarkastuttaa ajoissa. Jos viemärilinjat ovat pääpiirteissään ehjät, kalliin ja hankalan putkiremontin sijaan vaihtoehdoksi käy viemärin sukitus. Hinta on aina edullisempi, kuin kokonainen putkisaneeraus.
Omakotitalon viemärin sukituksen hinta ei remontoijaa huimaa
Siinä missä täyden putkiremontin hinta on karkeasti arvioituna noin 300 – 400 euroa neliöltä, on viemärin sukituksen hinta noin 80-140 euroa / neliö. Viemärisukitus on perinteistä putkistosaneerausta vaivattomampi ja huomattavasti edullisempi vaihtoehto. Viemärit kannattaa siis saneerata silloin, kun se on vielä mahdollista tehdä sukittamalla.
Kun vanhoista viemäreistä kuuluu lurinaa tai pulputusta, voi olla lähes varma, että vuosien varrella viemärin kautta kulkeneet roskat, ruoantähteet, pesuainejäämät, irtohiukset ja muut epäpuhtaudet ovat osittain asettuneet taloksi viemärin seinämiin ja mutkakohtiin. Tämä aiheuttaa veden virtauksen häiriötä, tukkeutumia ja pahimmassa tapauksessa putkirikkoja. Myös ikä ja korroosio verottavat omalta osaltaan viemäriputken kuntoa.
Ennen putkiremonttiin ryhtymistä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää pätevän ammattilaisen opastuksella. Tämä onnistuu helposti kuvaamalla viemärit sisältäpäin. Jotta kuvaus onnistuisi luotettavalla tavalla, tulee ennen kuvausta viemärit harjata puhtaaksi viemäriharjalla. Näin vuotokohdat ja halkeamat eivät jää piiloon lian ja saastan alle.
Harjauksen vaihtoehtona on paineistetulla vedellä toteutettu puhdistus, mutta pinttyneeseen likaan vesipesu on usein liian heppoinen puhdistusmuoto. Lisäksi tällä menetelmällä voidaan saada paljon tuhoa aikaa, jos paljastuukin, että viemäri on jo ehtinyt rikkoutua tai kulua paikoin puhki. Mekaaninen harjaus tekee helposti tehokasta, siistiä jälkeä ilman vesivahingon riskiä. Akvatek suorittaa viemärin puhdistuksen aina harjaa käyttäen.
Viemärin sukitus hinta metriltä: se edullisempi putkiremontti
Harjapuhdistuksen jälkeen viemärilinjat päästään kuvaamaan ja kuntoa kartoittamaan. Viemärikuvaus paljastaa viemäriin kätkeytyneet halkeamat, tiivisteviat sekä muut kolot. Nämä eivät yleensä ole este sukitukselle, mutta jos viemäriputki osoittaa murenemisen merkkejä, ei sukitusta voida toteuttaa. Sukitus on aina edullisempi ja helpompi vaihtoehto täydelle putkisaneeraukselle.
Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle. Tämä on aivan yhtä kestävä ratkaisu kuin uuden viemäriputken asennuskin, mutta kokonaisuudessaan helpompi ja edullisempi toteuttaa. Jos täyden putkiremontin hinta on karkeasti arvioituna noin 300 – 400 euroa neliöltä, on viemärin sukituksen hinta noin 80-140 euroa / neliö.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Viemärisaneeraus on ajankohtainen toimenpide jokaisen kiinteistön elinkaaren aikana. Kodin viemäriremontti voidaan toteuttaa joko perinteisellä tavalla, jolloin kodin pintoja puretaan ja vanhat viemäriputket vaihdetaan uusiin, tai modernilla menetelmällä, eli sukittamalla.
Viemärin sukitus on perinteistä viemärisaneerausta kustannustehokkaampi, asukasystävällisempi, sekä nopeampi tapa toteuttaa viemäriputkiston uudistus. Viemäreiden saneeraus on kuitenkin mahdollista tehdä sukittamalla ainoastaan niissä tilanteissa, kun alkuperäinen viemäriputkisto on riittävän hyvässä kunnossa.
Viemäriputkien tekniset käyttöiät vaihtelevat materiaaleittain 40 vuodesta 50 vuoteen. Saneeraus on edessä yleensä noin 40 vuoden ikäisillä kiinteistöillä. Viemäriremonttiin kannattaa varautua ennakoivasti, sillä remonttiin käytettävä aika ja sen hinta voivat moninkertaistua, jos viemäriverkosto pettää ja vahinko ehtii tapahtua. Viemärisaneeraus kannattaakin siis toteuttaa silloin, kun se on vielä mahdollista tehdä sukittamalla. Näin toimiessa säästetään aikaa ja rahaa tulevaisuudelta.
Mitä sukitus tarkoittaa?
Kun viemärisaneeraus toteutetaan sukittamalla, ei kodin pintoja tarvitse purkaa. Uusi putkisto asennetaan vanhan viemäriverkoston sisälle. Polyesteristä valmistettu huopasukka kyllästetään epoksilla ja se ohjataan vanhaan viemäriputkeen paineilman avulla. Kovettuessaan se muodostaa uuden, itsekantavan viemäriputken.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan sukitettu viemäriputki vastaa uutta muovista viemäriputkea ja sen käyttöiäksi luvataan jopa 50 vuotta. Rakenteeltaan sukitettu viemäriputkisto on itsekantava ja täysin saumaton. Tyypillisesti viemäriputkien heikoimpia kohtia ovat putkiliitokset, joiden tiivisteet kovettuvat ja haurastuvat ajan saatossa. Liitokset voivat myös irrota esimerkiksi maan liikkumisen seurauksena. Sukitettu, yhtenäinen viemäriputkisto ei sisällä mahdollisesti irtoavia liitoskohtia, joten vesivahingon riski on niillä pienempi verrattuna perinteisiin viemäriputkiin. Lue lisää viemärin sukituksesta.
Viemärisaneerauksen hintaan vaikuttavia tekijöitä on useita. Hintaan vaikuttaa viemäriputkiston rakenne ja valmistusmateriaalit, remontin laajuus sekä remontointimenetelmä. Koska jokainen remontti on yksilöllinen, vaikuttaa sen hintaan myös valitut lisätyöt kuten vesikalusteiden uusiminen. Viemäriremontin yhteydessä usein vaihdetaankin wc-istuimet ja muita vesikalusteita uusiin. Jos saneeraus toteutetaan vasta siinä vaiheessa, kun vesivahinko on tapahtunut, voi remontin hinta nousta moninkertaiseksi, sillä viemäriputkiston lisäksi myös talon vahingoittuneita pintoja ja rakenteita joudutaan uusimaan. Lisäksi asukkaat joutuvat järjestämään itselleen väliaikaisen asuinpaikan.
Viemärisukituksen hinta on perinteiseen saneeraukseen verrattuna edullinen, sillä yleensä koko omakotitalon viemäriverkoston sukituksen hinta sijoittuu 10 000–20 000 euron hintahaarukkaan. Linjasaneeraus tosin voi olla viemärisukitusta laajempi toimenpide, sillä se voi sisältää viemäreiden uusimisen lisäksi usein myös vesiputkien sekä kaapeli- ja sähköverkkojen uusimisen, joka nostaa remontin hintaa. Sukittamalla toteutetussa viemärisaneerauksessa uusitaan viemäriputket ja lattiakaivot sekä mahdollisesti päivitetään vesikalusteita uusiin.
Tarkka viemäriremontin hinta vaatii aina erillisen tutustumisen kohteeseen ja kartoituksen paikan päällä. Kartoituksessa viemäriputkisto tutkitaan sisäpuolelta viemärikameran avulla, jolloin saadaan varmistus siitä, että viemäriverkosto on siinä kunnossa, että saneeraus on vielä mahdollista toteuttaa sukittamalla. Lisäksi koko viemäriverkoston rakenne saadaan selville. Vesipisteiden ja viemärihaarojen lukumäärät vaikuttavat työn laajuuteen ja lopulliseen kauppasummaan. Kartoituksen yhteydessä annetaan kiinteä hinta sekä aikataulu viemäriremontille. Akvatek tarjoaa viemärikuvauksen 2000-luvun ja sitä vanhempiin kotitalouksiin aina maksutta, eikä se sido asiakasta jatkotoimenpiteisiin.
Akvatekin viemärisukitus hoituu nopeasti ja vaivattomasti
Akvatek on erikoistunut viemärisaneerausten toteuttamiseen sukittamalla. Remontin toteuttaminen lähtee aina liikkeelle alkukartoituksella. Tutkimme viemäriverkoston sisäisesti viemärikameraa käyttäen. Viemärikuvauksella varmistetaan, että käytössä olevat viemäriputket ovat vielä siinä kunnossa, että ne voidaan uusia sukittamalla.
Kun on varmistuttu siitä, että sukitus on mahdollista toteuttaa, hahmotellaan remontin laajuus. Yleensä koko viemäriputkisto uusitaan täysin, jokaista viemärihaaraa myöten. Lisäksi kaikki lattiakaivot uusitaan ja jos asiakas niin haluaa, vanhat vesikalusteet, kuten wc-istuimet, hanat ja hajulukot vaihdetaan uusiin.
Kun remontin laajuudesta on päätetty, sovitaan saneerauksen aikataulusta. Yleensä kodin viemäriverkoston sukitus saadaan valmiiksi alle viikossa, yleisimmin 3-5 päivässä. Asukas voi asua kodissaan normaalisti koko remontin ajan.
Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.
Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä
Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.
Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.
Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.
Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeestä ei ole laitteelle minkäänlaista haittaa. Evästeitä käytetään verkkosivuilla mm. tiedon tekniseen välittämiseen ja palvelun käytön helpottamiseksi.
Akvatek.fi käyttää evästeitä mm. keräämään tilastoja kävijämääristä (Google Analytics). Tilastoista ei voi yksilöidä yksittäistä käyttäjää, vaan tiedot tallennetaan anonyymisti.
Käyttäjä voi hyväksyä tai olla hyväksymättä evästeiden käytön internet-selaimensa asetuksista. Asetuksen muuttaminen riippuu käytössä olevasta internet-selaimesta. On huomioitava, että evästeiden poistaminen käytöstä voi aiheuttaa sen, että osa sivuston toiminnallisuudesta tai palveluista lakkaa toimimasta.
Välttämättömät evästeet auttavat tekemään verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivulla siirtymisen ja sivuston suojattujen alueiden käytön. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Mieltymykset
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Tilastot
Tilastoevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivustojen kanssa, keräämällä ja raportoimalla tietoja nimettömästi.
Markkinointi
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustoilla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.
Luokittelemattomat
Luokittelemattomat evästeet ovat evästeitä, joita luokittelemme parhaillamme yhdessä yksittäisten evästeiden tarjoajien kanssa.