Kotitalous­vähennys Rahoitus

Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

Uusissa rakennuksessa on Ympäristöministeriön asetuksen mukaan varmistettava, että jätevesilaitteisto on tiivis ja materiaalit ja liitokset ovat yhteensopivia. Teoriassa tiiveyden varmistamiseen on monta tapaa, mutta yleisimmin käytetty tapa on varmistaa tiiveys kuvaamalla viemärit sisältäpäin. Viemärin kuvaus toteutetaan kaksivaiheisesti: ennen valua ja valun jälkeen.

Ennen valua suoritettavassa viemäreiden kuvauksessa mahdolliset esille tulevat viat tai huonosti toteutetut kaadot paljastuvat ja ovat helposti korjattavissa. Valun jälkeisessä kuvauksessa selviää, onko rakennustyön jälkeen tehty vielä toimenpiteitä, jotka ovat kenties päässeet puhkaisemaan tai muuten vahingoittamaan viemärikanavaa.

– Viemäriputken läpi on porattu ruuveja tai reikiä. On siellä näkynyt myös muun muassa sähköjohtojakin, Ville Hyry Akvatekiltä kertoo.

Hyry kehottaa ottamaan viemäreiden kuvauksen asialistalle pikimmiten, mikäli se on jätätetty toteuttamatta käyttöönottovaiheessa. Näin mahdollisesti paljastuvat epäkohdat tai asennusvirheet voidaan vielä saattaa urakoitsijan 10 vuoden virhevastuun piikkiin.

– Näistä on hyvä myös tehdä tallenne, eli kuvatut viemärilinjat tallennetaan, luovutetaan asiakkaalle ja tehdään raportti kuvauksesta, Hyry sanoo.

Viemäri tukossa – viemärin kuntotarkastus on parasta ennaltaehkäisyä

Kun viemäri haisee tai pulputtaa, se kertoo usein siitä, että jokin estää veden normaalin virtauksen. Tässä vaiheessa asiaan olisi hyvä puuttua ja varmistua viemäreiden käyttökunnosta. Jos asiaa lykkää siihen pisteeseen, jossa viemäri ei vedä tai vessanpönttö on tukossa, ollaan jo ongelmissa. Loka-auto kykenee antamaan ensiapua, mutta lopullista ratkaisua nopea tyhjennys ei yleensä tarjoa.

– Suosittelemme, että noin 10-20 vuoden välein taloyhtiöön tehtäisiin viemärin kuntoselvitys, jossa päälinjan lisäksi kuvataan myös viemärihaarat. Yleensä tutkimukset tehdään osaratkaisuna, joka ei anna riittävää kokonaiskuvaa viemärijärjestelmän tilanteesta. Tarkastusväliin vaikuttaa merkittävästi myös käytetyn viemärin materiaali, sillä valurauta ei todellisuudessa kestä välttämättä edes 20 vuotta.

Kuntotarkastuksen laajuus määräytyy taloyhtiön koon ja iän mukaan. Jos kiinteistön tekninen käyttöikä on jo päättymässä, vaaditaan laajempi selvitys siitä, mikä viemäreiden kunto oikeasti on.

– Harjapuhdistus on usein välttämätön varsinkin vanhempien asuntojen kohdalla. Viemärilinjat ovat usein niin likaiset, että ilman perusteellista mekaanista puhdistusta putken kunnosta on mahdotonta sanoa mitään, Hyry toteaa.

Artikkelit

Taloteknisten termien sekaannus lykkää saneerauksia

Termien sekamelska hämmentää ja se uhkaa lykätä tarpeellisia remontteja.

Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia

Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.

Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä

Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.

rasvaa viemäriputkessa

Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

Viemärihuolto asiakaspalvelu

Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

Viemärin sukituksen hinta omakotitalossa

Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

viemärikuvaus kameralla

Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

Miksi viemäri haisee?

Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.