Kotitalous­vähennys Rahoitus

Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia


Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia

Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelissa käsiteltiin kahta saneerausmenetelmää, ruiskuvalupinnoitusta sekä viemärin sukitusta harhaanjohtavasti rinnakkain. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.

Ylen julkaisema artikkeli nostaa esiin tärkeän aiheen: vanhojen viemäriputkien sisäpuolisen saneerauksen ja sen laadun. Aiheen kriittinen käsittely on tarpeen johtuen siitä, että saneerauksia on tehty aikoinaan kirjaimellisesti kevein menetelmin. Ja vaikka osaaminen ja teknologia ovat kehittyneet, ei sisäpuolisen saneerauksen markkinassa ole vieläkään täysin yhtenäistä linjaa toimiviksi havaittujen asennusmenetelmien suhteen.

Valitettavasti artikkeli käsitteli rinnakkain kahta täysin eri menetelmää – ruiskuvalulla tehtävää pinnoitusta sekä itsekantavan rakenteen muodostavaa sukitusta. Lukijoille jäi epämääräinen käsitys siitä, kumpaa menetelmää missäkin asiayhteydessä oli käytetty. Vaarana on, että artikkelissa esitetyt ruiskuvaluun liittyvät ongelmat yhdistyvät lukijoiden mielissä virheellisesti myös sukitukseen. 

Artikkeli syyllistyy valitettavasti myös ajalliseen yleistykseen – pinnoitusmenetelmää käytetään enää aniharvoin – sekä laadulliseen yleistämiseen, kun yksittäisten ja selvästi puutteellisesti toteutettujen saneerausten ongelmat on johdettu koskemaan myös asianmukaisesti ja ammattitaidolla tehtyjä viemäriremontteja. Puutteellisuus käy ilmi toteamuksesta, jonka mukaan kokonainen taloyhtiö “hoitui parissa päivässä”. Taiten tehtyjen remonttien kestot sekä pinnoitettaessa että sukitettaessa ovat kerrostaloissa viikkoja, ei päiviä. 

Näin ollen artikkeli johtaa lukijaa harhaan ja antaa perusteettoman kielteisen kuvan sukitusmenetelmästä, joka on nykyään yleisesti käytössä oleva, testattu ja standardoitu ratkaisu viemäreiden kunnostusongelmiin.

Ruiskuvalupinnoituksen ja viemärisukituksen erot

Ruiskuvalupinnoituksessa vanhan valurauta- tai muoviputken sisäpintaan ruiskutetaan yleensä polyesterimuovia 2-3 kerrosta. Massa kiinnittyy vanhaan putken seinämiin seuraten sen muotoja ja muodostaen viemäriputkeen ohuehkon uuden pinnan. 

Pinnoitus on, kuten artikkelissa todettiin, altis vaurioille sekä irronneen pinnoitteen aiheuttaville tukoksille. Haasteena ovat myös pinnoitusta edeltävät pohjatyöt; valurautaputkien ruoste on saatava niiden pinnoista pois ennen massausta. Mikäli ruostetta jää putkeen, pinnoite ei kiinnity kunnolla ja ruoste syöpyy ajan mittaan, kuten esimerkkikohteissa oli käynyt, putkesta läpi.

Sukituksessa viemärin sisään asennetaan paineilman avulla epoksimuovilla kyllästetty sukka, joka lämpöreaktion jälkeen kovettuu n. 3,5 mm:n paksuiseksi ja rengasjäykkyydeltään SN4 -luokitelluksi muoviputkeksi. Vanha viemäriputki toimii siis muottina uudelle itsekantavalle viemäriputkistolle ja se jätetään paikalleen haurastumaan uuden putken ympäriltä pois. Sukituksessa uusi putki ei siis kiinnity vanhan putken pintaan, eikä se ole riippuvainen vanhan putken kunnosta. Sukittamalla voidaan saneerata valurautaputkien ohella myös betoni- ja muoviviemärit.

Pinnoitusta käytetäänkin viemäreiden saneerauksissa Suomessa enää aniharvoin sukituksen korvattua sen lähes täysin. Sukituksen materiaalit ja työmenetelmät ovat kehittyneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi, ja tänä päivänä standardoiduin menetelmin tehdylle viemärisukitukselle voidaan antaa jopa viidenkymmenen vuoden käyttöikä.

Artikkelit

Taloteknisten termien sekaannus lykkää saneerauksia

Termien sekamelska hämmentää ja se uhkaa lykätä tarpeellisia remontteja.

Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia

Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.

Viemärin sukitus kokemuksia: Viemärit kuntoon viime hetkellä

Heikkilät ehtivät reagoida vuonna 1962 rakennetun omakotitalonsa viemäriputkiston kuntoon viime hetkellä – juuri ennen kuin sen lähes varma hajoaminen olisi saanut aikaan suuren vahingon.

rasvaa viemäriputkessa

Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

Viemärihuolto asiakaspalvelu

Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

Viemärin sukituksen hinta omakotitalossa

Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

viemärikuvaus kameralla

Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

Miksi viemäri haisee?

Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.