Kotitalous­vähennys Rahoitus

”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin

”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin

– Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.

Sirpa Pätsi on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja sanoo, että he olivat kaikki hallituksessa yhtä mieltä siitä, että viemärit on hyvä huollattaa.

Koivurivin taloyhtiö sijaitsee Jäälissä reilun kymmenen kilometrin päässä Oulun keskustasta. Sirpa Pätsi kertoo, että asuinpaikka on mukava ja rauhallinen. Kiinteistö on rakennettu vuonna 1978, ja viimeisen parin vuoden aikana siihen on tehty joitakin peruskorjauksia, kuten kengitys ja sadevesiviemäröinti. Nyt oli vielä viemäreiden puhdistuksen vuoro.

Sirpa Pätsi sanoo, että puhdistuksen jälkeen kodista hävisi tietty haju, joka tuntui silloin, kun kotiin palattiin muutaman päivän poissaolon jälkeen. Viemäreiden puhdistus varmasti vaikutti tähän.

Viemärikuvaus paljasti putkiston runsaat rasvakertymät

Koivurivin taloyhtiöön ei ole aikaisemmin tehty viemärikuvausta eikä sen jälkeistä puhdistusta. Siksi Sirpa Pätsi kiinnitti huomiota Akvatekin esitteeseen, jossa kerrottiin viemärikuvauksen tarpeellisuudesta. Hän tarttuikin yhdessä taloyhtiön hallituksen kanssa Akvatekin tekemään tarjoukseen ja sopi viemärikuvauksen ajankohdasta.

– Olin koko ajan mukana, kun kuvausta tehtiin ja näin, että putkissa oli paljon rasvaa. Olin aika järkyttynyt tuloksista, vaikka tiesihän tuon, koska talo on jo niin vanha, Pätsi kertoo.

Taloyhtiön hallitus sai kuvauksesta raportit ja videot itselleen. Niiden valossa oli ilmeistä, että myös harjahuuhtelu tarvittiin. Niinpä hallitus kilpailutti tarjoukset viemäripuhdistuksesta ja päätyi Akvatekin palveluun uudestaan.

– Olimme niin tyytyväisiä heidän palveluunsa, asiantuntemukseensa ja tapaansa kohdata meidät asiakkaat, että päätös yhteistyöstä Akvatekin kanssa oli helppo tehdä, Pätsi selittää.

Viemäripuhdistus sujui juuri niin hienosti kuin oli luvattu

Akvatekilta viemäripuhdistuksen tekivät asentajat Juhana Niemelä ja Pekka Leinonen. He pitivät asukkaat koko ajan tietoisina, mitä tehdään ja miksi. Työ tehtiin harjakoneella. Se takaa, ettei putkiston seinämiin jää kertymää, joka haurastuttaa putkistoa tai voisi aiheuttaa tukoksen joskus tulevaisuudessa.

Puhdistus ei häirinnyt merkittävästi asukkaiden elämää, ja he saivat olla kotona asentajien työskentelyn ajan. Kaikki sujuikin suunnitelmien mukaan.

– Työskentely oli nopeaa ja siistiä. Olen henkilökohtaisesti niin tyytyväinen, että en voi muuta kuin kiittää ja kumartaa, Pätsi sanoo.

Puhdistuksen jälkeen Pätsin asunnossa lavuaarin ylivuototiiviste vuoti jonkin verran. Pätsi soitti siitä Akvatekille ja asentaja oli saman tien paikalla. Hän huomasi, että tiiviste on löysällä, ja korjasi vian.

– Ylivuototiivisteen ongelma korjattiin silmänräpäyksessä ja todella fiksusti. Mitään valittamista ei jäänyt, Pätsi kertoo.

Kaiken kaikkiaan Koivurivin taloyhtiön asukkaat ovat todella tyytyväisiä siihen, että viemäripuhdistus tehtiin. Erityisen tyytyväisiä he ovat siihen, että prosessi sujui niin vaivattomasti.

– Meidät otettiin hienosti mukaan projektiin. Onneksi muita ongelmia putkista ei löytynyt kuin puhdistuksen tarve, Pätsi iloitsee.

Artikkelit

rasvaa viemäriputkessa

Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

Putkiston kuntotutkimus jätevesiviemäreille

Jätevesiviemäreiden kunnossapito on yksi kiinteistön kriittisimmistä osista. Jätevesiviemäreiden toimintahäiriöt, asennusvirheet tai käytöstä aiheutuneet normaalit kulumat voivat ajan saatossa aiheuttaa vakavia ongelmia.

Viemärin kuvaus ennen vai jälkeen puhdistuksen?

Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.

Viemärin huuhtelu – hukkaan heitettyä rahaa?

Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin

– Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.

Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

Taloyhtiön viemärien sukitus – kustannustehokkain tapa saneerata putkisto

Rivitalon tai kerrostalon viemäreiden sukitus on kustannustehokas tapa hoitaa putkiremontti.

Viemärihuollon ABC – Taloyhtiön viemärit kuntoon

Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

Milloin taloyhtiön viemärit kannattaa kuvata?

Taloyhtiön viemärikuvaus kannattaa toteuttaa säännöllisin väliajoin, etenkin jos viemäreillä alkaa olla käyttöikää jo yli kymmenen vuotta.

Viemärihuolto asiakaspalvelu

Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

Ennaltaehkäisevä viemärihuolto taloyhtiölle

Viemäreistä johtuvat vesivahingot pystyttäisiin helposti ennaltaehkäisemään, mikäli viemäreiden todellinen kunto selvitettäisiin hyvissä ajoin.

Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?

Viemäriputkien sukitus on helpompi, edullisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa.

Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö








    Facebook @akvatek

    Akvatek
    Akvatek3 weeks ago
    Messuputki jatkuu! Akvatek mukana tällä viikolla Turun Rakennusmessuilla 4-6.4.2025. Tule keskustelemaan viemäreistä ja tutustumaan viemärin puhdistukseen ja sukitukseen. #akvatek #turunrakennusmessut #viemärihuolto #sukitus
    Akvatek
    Akvatek4 weeks ago
    Akvatek mukana Kevätmessuilla Messukeskuksessa tänäkin vuonna. Tule seuramaan työnäytöksiämme miten sukitus käytännössä tapahtuu ja millä tekniikalla viemärit saadaan parhaiten puhdistettua. #akvatek #kevätmessut #viemärihuolto #sukitus