Kotitalous­vähennys Rahoitus

Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

Joulu on täynnä herkullisia tuoksuja ja makuja ja yksi perinteinen suosikki on kinkun paisto uunissa. Mutta tiedätkö, mitä sinun ei koskaan pitäisi tehdä kinkkurasvalle? Se ei kuulu viemäriin. Ehkä aiempina jouluina kinkkurasva on livahtanut viemäriin ’ihan vahingossa’. Mutta tiesitkö, että se voi nyt muhita putkistosi syövereissä aiheuttaen vakavia ongelmia?

Kerromme tässä jutussa, miten rasva vaikuttaa viemäriin, miten rasva pitäisi käsitellä oikeaoppisesti ja mitä tapahtui aikaisempina vuosina suositulle kinkkutemppu kampanjalle.

Rasvan vaikutus viemärissä

Kinkkurasvat kuten muutkaan rasvat eivät liukene veteen. Kun kuuma rasva kaadetaan viemäriin, se jäähtyy putkistossa ja muuttuu kiinteäksi rasvamassaksi. Massa tarttuu viemäriputken seinämiin ja alkaa kerätä itseensä muuta viemäriin päätyvää jätettä. Lopputuloksena voi olla täynnä jätettä oleva viemäriputki, joka estää veden virtauksen ja voi johtaa pahimmillaan viemärivahinkoon.

Miltä rasvasta tukkeutunut viemäri näyttää?

Viemärin sisään kaadettu rasva jähmettyy kylmetessään massaksi ja tarttuu viemärin seinämiin. Vesi kulkee viemärin pohjalla, joka nostattaa jätettä putkessa ylöspäin. Näin jätekertymä putkessa kasvaa ja lopulta viemäri voi olla ääriään myöten täynnä tavaraa. Kun iso jätekertymä alkaa liikkua putkessa, voi se myös mennä kokonaan tukkoon. Jos viemärissäsi olevan jätteen määrä mietityttää voit tarkistuttaa asian helposti maksuttomalla viemärikuvauksella.

Kinkkurasvan kierrätys – hävitä rasva oikealla tavalla

  • Käytä paistopussia ja syvää peltiä: Paista kinkku paistopussissa, jolloin kaikki rasva jää pussin sisään tai pussin rikkoutuessa pellille.
  • Juoksevana kompostoriin: Jos kotoasi löytyy kompostori voit kaataa lämpimän kinkkurasvan juoksevana kompostoriin, vaikka suoraan pelliltä. Kinkkurasva jopa parantaa kompostorin toimintaa
  • Jäähtynyt rasva kierrätykseen: Paistamisen jälkeen kaada kinkkurasva lämpimänä astiaan kuten tyhjään maitotölkkiin tai muuhun tiiviiseen pakkaukseen ja anna sen jäähtyä.
  • Kierrätä oikein: Toimita jäähtynyt ja kiinteytynyt rasva biojäteastiaan tai sen puuttuessa sekajätteeseen.
  • Vältä kaiken rasvan huuhtelua viemäriin: Pienetkin määrät rasvaa kertyvät putken seinämiin ajan myötä. Pienet rasvamäärät kannattaa pyyhkiä esimerkiksi talouspaperiin ja hävittää sekajätteenä

Mitä tapahtui suositulle Kinkkutemppu kampanjalle?

Kahdeksan kertaa peräkkäin järjestetty Kinkkutemppu kampanja on lopetettu kaikessa hiljaisuudessa, eikä vuoden 2024 jouluna keräystä enää järjestetty. Kampanjan suosio kasvoi joka vuosi ja viimeisenä vuonna rasvaa kerättiin jo 42 tonnia ja se toimitettiin Nesteen jalostamolle dieselin raaka-aineeksi.

Alun perin kampanjan tarkoituksena oli herättää huomiota kiertotaloudelle ja sillä pyrittiin kannustamaan kotitalouksia kierrätykseen. Ilmeisesti kyseessä oli nimenomaisesti kampanja, eikä sitä ollut alun perinkään tarkoitettu pysyväksi.

Vuonna 2024 muuttunut jätelaki on myös ollut vaikuttamassa kampanjan päättymiseen, sillä muuttuneen lain myötä jokaisella pitäisi olla biojätteen kierrätysmahdollisuus, jonne myös kinkkurasvan voi oikeaoppisesti hävittää.

Jos kinkkurasva on vuosien varrella livahtanut viemäriin, toimi nyt.

Paras tapa välttää ongelmia ja vahinkoja on toimia ennaltaehkäisevästi. Tässä muutamia vinkkejä viemärisi kunnossapitoon:

  • Selvitä viemärin kunto: Viemärikuvaus paljastaa piilossa olevat rasvakertymät ja muut mahdolliset ongelmat ajoissa. Viemärikuvaus kannattaa tehdä, jos edellisestä kuvauksesta on useampi vuosi aikaa.
  • Tee säännöllisiä huoltoja: Viemärit kannattaa huoltaa säännöllisesti noin 20 vuoden välein tai tarvittaessa tiheämmin. Huollon tarve selviää kuvaamalla ja riippuu paljon viemärin rakenteesta ja käytöstä. 
  • Ole tarkkana mitä viemäriin päätyy: Rasvan lisäksi viemäriin eivät kuulu ruoantähteet, puuron jämät tai muu roska tai jäte.

Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

    Facebook @akvatek

    Akvatek
    Akvatek7 months ago
    Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

    Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

    🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
    🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
    🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

    HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
    Akvatek
    Akvatek7 months ago
    Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

    Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

    🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

    Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

    #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

    Artikkelit

    rasvaa viemäriputkessa

    Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

    Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

    Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

    Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

    Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

    Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

    Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

    Viemärihuolto asiakaspalvelu

    Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

    Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

    Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

    Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

    Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

    Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

    Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

    Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

    Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

    Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

    Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

    Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

    Miksi viemäri haisee?

    Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

    Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

    Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

    Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

    Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

    Rotta viihtyy siellä, missä ihmisetkin ovat. Kasvava rottaongelma onkin monen
    kasvukeskuksen epämiellyttävä ilmiö. Asutusalueiden röyhkeät rotat eivät välttämättä
    hätkähdä edes ihmisten läsnäoloa. Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät
    sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta tai lattiakaivosta
    esiin pilkistävästä rotan päästä on syystäkin inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan
    onneksi erittäin helposti ennaltaehkäistä.

    Mistä rottaongelma johtuu?

    Rotat asuvat mielellään siellä, missä niille on tarjolla ravintoa. Kaupungit ja
    asutuskeskukset ovat rotille otollista seutua, sillä kotitalouksien ja ravintoloiden jättämää
    ruokajätettä on niissä loputtomasti tarjolla. Ilmaston lämpeneminen edesauttaa
    rottaongelman lisääntymistä, koska lämpiminä aikoina rotat pääsevät lisääntymään
    reippaasti.

    Mitä tehdä, jos rotta löytyy viemäristä?

    Rottaongelmasta on ilmoitettava taloyhtiöön, sillä viemäreiden kautta rotta liikkuu helposti
    huoneistossa toiseen. Taloyhtiön edustaja ottaa yhteyttä tuholaistorjujaan. Rottia ei tule
    myrkyttää, sillä myrkytetty rottaa voi ahtautua esimerkiksi asunnon rakenteisiin kuolemaan.
    Raato houkuttelee apajille lisää rottia. Kuolleet rotat aiheuttavat merkittävää hajuhaittaa.
    Paras keinoa torjua rottia on kuitenkin ennaltaehkäisy.

    Ennakoi – havaitse ongelmat ajoissa

    Rotille ei tule tarjota minkäänlaista ravintoa. WC-istuimeen ei siis missään nimessä tule
    kaataa mitään ruoantähteitä, kuten aamiaispuuron jäämiä tai keittoja. Myöskään keittiön
    viemäriä ei tule käyttää jätemyllynä, vaan paistinpannut ja kattilat tulisi kaapia
    mahdollisimman tarkoin biojäteastiaan ennen huuhtelua. Tonnikalan öljy ja paistinrasva
    tulisi imeyttää talouspaperiin ja hävittää biojätteen mukana, sillä juuri rasva on rotille
    suurinta herkkua.

    Viemärihuolto pitää viemärin puhtaana

    Omakotitalojen ja taloyhtiöiden viemärit tulisi puhdistaa säännöllisesti. Rotat eivät viihdy
    puhtaissa viemäreissä eivätkä ne pääse helposti kiipeämään ylöspäin sileäksi harjatussa
    ja huuhdellussa putkistossa. Puhtaissa viemäreissä myös jätevesi kulkee tehokkaammin,
    mikä omalta osaltaan hankaloittaa rottien viemäreissä etenemistä.

    Siistit viemärit eivät ainoastaan ehkäise rottien pesiytymistä, vaan ne myös pidentävät
    putkiston elinkaarta ja vähentävät saneeraamisen tarvetta. Viemäreiden harjapuhdistus on
    kustannustehokas tapa pureutua rottaongelmaa ja varmistaa viemärikanavien
    pitkäikäisyys. Rotta ei kauaa viihdy viemärissä, jossa sille ei ole tarjolla ruokaa tai
    piilopaikkoja. Anna Akvatekin auttaa sinua. Tilaa meiltä viemärikuvaus ja viemärihuolto!

    Artikkelit

    rasvaa viemäriputkessa

    Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

    Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

    Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

    Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

    Putkiston kuntotutkimus jätevesiviemäreille

    Jätevesiviemäreiden kunnossapito on yksi kiinteistön kriittisimmistä osista. Jätevesiviemäreiden toimintahäiriöt, asennusvirheet tai käytöstä aiheutuneet normaalit kulumat voivat ajan saatossa aiheuttaa vakavia ongelmia.

    Viemärin kuvaus ennen vai jälkeen puhdistuksen?

    Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.

    Viemärin huuhtelu – hukkaan heitettyä rahaa?

    Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

    Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

    Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

    ”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin

    – Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.

    Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

    Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

    Taloyhtiön viemärien sukitus – kustannustehokkain tapa saneerata putkisto

    Rivitalon tai kerrostalon viemäreiden sukitus on kustannustehokas tapa hoitaa putkiremontti.

    Viemärihuollon ABC – Taloyhtiön viemärit kuntoon

    Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

    Milloin taloyhtiön viemärit kannattaa kuvata?

    Taloyhtiön viemärikuvaus kannattaa toteuttaa säännöllisin väliajoin, etenkin jos viemäreillä alkaa olla käyttöikää jo yli kymmenen vuotta.

    Viemärihuolto asiakaspalvelu

    Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

    Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

    Ennaltaehkäisevä viemärihuolto taloyhtiölle

    Viemäreistä johtuvat vesivahingot pystyttäisiin helposti ennaltaehkäisemään, mikäli viemäreiden todellinen kunto selvitettäisiin hyvissä ajoin.

    Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?

    Viemäriputkien sukitus on helpompi, edullisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa.

    Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

    Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

    Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

      Facebook @akvatek

      Akvatek
      Akvatek7 months ago
      Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

      Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

      🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
      🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
      🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

      HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
      Akvatek
      Akvatek7 months ago
      Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

      Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

      🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

      Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

      #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

      Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

      Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

      Uusissa rakennuksessa on Ympäristöministeriön asetuksen mukaan varmistettava, että jätevesilaitteisto on tiivis ja materiaalit ja liitokset ovat yhteensopivia. Teoriassa tiiveyden varmistamiseen on monta tapaa, mutta yleisimmin käytetty tapa on varmistaa tiiveys kuvaamalla viemärit sisältäpäin. Viemärin kuvaus toteutetaan kaksivaiheisesti: ennen valua ja valun jälkeen.

      Ennen valua suoritettavassa viemäreiden kuvauksessa mahdolliset esille tulevat viat tai huonosti toteutetut kaadot paljastuvat ja ovat helposti korjattavissa. Valun jälkeisessä kuvauksessa selviää, onko rakennustyön jälkeen tehty vielä toimenpiteitä, jotka ovat kenties päässeet puhkaisemaan tai muuten vahingoittamaan viemärikanavaa.

      – Viemäriputken läpi on porattu ruuveja tai reikiä. On siellä näkynyt myös muun muassa sähköjohtojakin, Ville Hyry Akvatekiltä kertoo.

      Hyry kehottaa ottamaan viemäreiden kuvauksen asialistalle pikimmiten, mikäli se on jätätetty toteuttamatta käyttöönottovaiheessa. Näin mahdollisesti paljastuvat epäkohdat tai asennusvirheet voidaan vielä saattaa urakoitsijan 10 vuoden virhevastuun piikkiin.

      – Näistä on hyvä myös tehdä tallenne, eli kuvatut viemärilinjat tallennetaan, luovutetaan asiakkaalle ja tehdään raportti kuvauksesta, Hyry sanoo.

      Viemäri tukossa – viemärin kuntotarkastus on parasta ennaltaehkäisyä

      Kun viemäri haisee tai pulputtaa, se kertoo usein siitä, että jokin estää veden normaalin virtauksen. Tässä vaiheessa asiaan olisi hyvä puuttua ja varmistua viemäreiden käyttökunnosta. Jos asiaa lykkää siihen pisteeseen, jossa viemäri ei vedä tai vessanpönttö on tukossa, ollaan jo ongelmissa. Loka-auto kykenee antamaan ensiapua, mutta lopullista ratkaisua nopea tyhjennys ei yleensä tarjoa.

      – Suosittelemme, että noin 10-20 vuoden välein taloyhtiöön tehtäisiin viemärin kuntoselvitys, jossa päälinjan lisäksi kuvataan myös viemärihaarat. Yleensä tutkimukset tehdään osaratkaisuna, joka ei anna riittävää kokonaiskuvaa viemärijärjestelmän tilanteesta. Tarkastusväliin vaikuttaa merkittävästi myös käytetyn viemärin materiaali, sillä valurauta ei todellisuudessa kestä välttämättä edes 20 vuotta.

      Kuntotarkastuksen laajuus määräytyy taloyhtiön koon ja iän mukaan. Jos kiinteistön tekninen käyttöikä on jo päättymässä, vaaditaan laajempi selvitys siitä, mikä viemäreiden kunto oikeasti on.

      – Harjapuhdistus on usein välttämätön varsinkin vanhempien asuntojen kohdalla. Viemärilinjat ovat usein niin likaiset, että ilman perusteellista mekaanista puhdistusta putken kunnosta on mahdotonta sanoa mitään, Hyry toteaa.

      Artikkelit

      rasvaa viemäriputkessa

      Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

      Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

      Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

      Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

      Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

      Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

      Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

      Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

      Viemärihuolto asiakaspalvelu

      Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

      Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

      Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

      Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

      Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

      Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

      Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

      Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

      Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

      Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

      Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

      Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

      Miksi viemäri haisee?

      Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

      Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

      Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

      Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

      Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

      Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

        Facebook @akvatek

        Akvatek
        Akvatek7 months ago
        Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

        Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

        🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
        🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
        🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

        HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
        Akvatek
        Akvatek7 months ago
        Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

        Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

        🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

        Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

        #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

        Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

        Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

        Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun. Miten asiakas kykenee varmistumaan siitä, että sukitus suoritetaan valvotusti, tutkitusti ja luotettavasti? Akvatekin sertifioitu sukitusmenetelmä takaa laadukkaan ja turvallisen työn.

        Mitä sertifikaatti kertoo?

        Viemäreiden sukitusta voi tarjota periaatteessa mikä vain asennusyritys, mutta ainoastaan sertifioitu sukitus on tutkitusti varma, turvallinen valinta. Pelkkä hintavertailu ei kerro työn kannattavuudesta kaikkea: edullisimmalla palveluntarjoajilla voi olla suuri kiusaus säästää kuluissa, mikä näkyy valitettavan usein työn laadussa ja takuussa.

        Sukitusyritysen tarjoaman palvelun luotettavuus on onneksi testattu kuluttajien puolesta. Akvatekin kautta saatava viemärisukitus täyttää Eurofins Expert Services Oy:n (entinen VTT Expert Services Oy) asennusyritysille myönnettävän Boldan In-House Lining System -sertifikaatin laatuvaatimukset. Eurofins Group on maailmanlaajuinen testaus- ja analyysipalveluita tuottava yhtiö.

        Sertifikaatti tarkoittaa, että sukitusmenetelmä ja käytettävien materiaalien ominaisuudet on testattu ja arvioitu Eurofins Expert Services Oy:n toimesta. Sertifikaatti sisältää työmaatarkastuksia, lämmönvaihtelukokeen sekä sukitetun näyteputken testauksen. Laadunvalvonnan seurantatarkastus työmaaolosuhteissaa varmistaa, että asennustoiminta täyttää vaatimukset jatkossakin. Akvatekin sukitus on siis tutkitusti varma ja turvallinen valinta.

        Mitä sertifikaatti edellyttää?

        • Sukituksessa käytettävä epoksi on käsiteltävä oikeassa lämpötilassa.
        • Epoksi ja kovetinaine on sekoitettava riittävän rauhallisesti oikeissa mittasuhteissa.
        • Työssä käytettävä sukka tulee mankeloida oikealla välyksellä, riittävän rauhallisesti.
        • Epoksilla kyllästetty sukka pitää apua putkeen työhän sopivalla sukitusrummulla.
        • Jokaisen viemärihaaraan tulee asentaa erillinen haarayhde vahvistamaan haaran rakennetta. Sukitettu putki pitää dokumentoida viemärikameralla kuvaamalla.

        Sertifikaatin voimassaolon voi helposti tarkistaa minkä tahansa yrityksen kohdalta Eurofins Expert Services Oy:n ylläpitämässä sertifikaattihaku.fi –palvelussa.

        Kenelle sertifikaatti myönnetään?

        Sertifikaatteja materiaaleille ja tuotteille voivat hakea niiden valmistajat ja maahantuojat. Asennusmenetelmille sertifikaatin hakee asennusyritys. Niin käytettävät materiaalit kuin asennustyökin ovat sertifikaatin mukaiset kaikissa Akvatekin suorittamissa asennustöissä. Pidämme huolta, että asiakkaalle tarjotaan parasta mahdollista laatua kaikissa sukitustyön vaiheissa

        Meille luotettavuus ei ole vain sanoja. Akvatekin tekemällä työllä on viiden vuoden takuu ja sertifioidulla sukitusmenetelmällä 30 vuoden materiaalitakuu. Koska sukitusmenetelmä on niin varma ja luja, vastaa sukitettu putki ominaisuuksiltaan uutta nykyaikaista muoviputkea. Tämä vuoksi sukitetun putken tekninen käyttöikä on jopa 50 vuotta.

        Artikkelit

        rasvaa viemäriputkessa

        Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

        Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

        Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

        Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

        Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

        Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

        Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

        Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

        Viemärihuolto asiakaspalvelu

        Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

        Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

        Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

        Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

        Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

        Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

        Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

        Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

        Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

        Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

        Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

        Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

        Miksi viemäri haisee?

        Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

        Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

        Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

        Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

        Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

        Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

          Facebook @akvatek

          Akvatek
          Akvatek7 months ago
          Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

          Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

          🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
          🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
          🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

          HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
          Akvatek
          Akvatek7 months ago
          Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

          Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

          🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

          Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

          #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

          Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

          Laaja kuntotarkastus kannattaa

          Viime vuonna Suomessa myytiin 17 800 vanhaa omakotitaloa. Talokaupat ovat yleensä suurimpia kuluttajien tekemiä investointeja. Ostopäätöstä tehdessä joudutaan puntaroimaan ja harkitsemaan monia talon arvoon liittyviä seikkoja. Viime vuosina kohteiden tarjonta on ollut pienempää kuin kysyntä, jolloin ostoaikeissa oleva kuluttaja on joutunut tekemään päätöksen ostamisesta nopeasti.

          Yleensä asunnon myyjä maksaa kuntokartoituksen, jolloin ostajalla on relevanttia tietoa jo valmiiksi päätöksenteon tueksi. Mahdollisimman laaja kuntoarvio omakotitalon tulevista remonteista ja järjestelmien käyttöiästä on selkeä myyntivaltti. Monesti myyjä päätyy kuitenkin teettämään vain suppean perusmuotoisen kuntotarkastuksen, jossa ei tutkita tarkemmin piilossa olevia rakenteita. Näin toimitaan, vaikka kuntotarkastuksen teettäminen ei poista myyjän vastuuta talon piilevistä vioista.

          Viemärihuolto asiakaspalvelu

          Viemäritutkimus ei sisälly kuntotarkastukseen

          Asunnon kuntotarkastukseen sisältyy vain harvoin viemäreiden kuntotutkimus, koska sitä ei voida tehdä pintapuolisella tarkastuksella ja vaatii erikoiskalustoa. Viemäritutkimus tehdään usein vasta siinä vaiheessa, kun epäillään vuotoa tai kun putket ovat vanhat ja alkuperäiset. Viemärin iän perusteella ei kuitenkaan voida sanoa tarvetta kuvaamiselle, koska verkoston eri osat kuluvat eri tahtiin ja asennusten laadussa on varsinkin aiemmin ollut suuria eroja. Viemäriverkoston kuntotutkimus olisi syytä tehdä jokaisen talokaupan yhteydessä, koska sen aiheuttamat ongelmat näkyvät viiveellä ja voivat muuttua akuutiksi hetkessä.

          viemärin kuvaus viemärikameralla

          Viemärin dokumentointi Akvatekilla

          Likaista viemäriputkea on hankala tarkastaa, joten ennen perusteellista kuvausta ja raportointia viemäri tulee puhdistaa harjaamalla ja painehuuhtelemalla, jotta materiaalin ja liitosten kunto voidaan todeta koko viemäriverkoston osalta. Raportin lisäksi puhdistaminen tuo konkreettista hyötyä uudelle omistajalle, koska sillä ennaltaehkäistään viemärin toiminnalliset häiriöt, mm. hajuhaitat, pulputus ja tukkeutuvat altaat. Kaikki tämä voidaan tehdä rakenteita rikkomatta vain purkamalla viemäristöön liittyvät vesilukot ja lattiakaivoinsertit.

          Molempia osapuolia hyödyttävää tietoa

          Kuvauksessa selviävät sekä akuutit että lähitulevaisuudessa edessä olevat putkiston korjaukset tai saneeraukset. Kuvauksen ja huollon yhteydessä jäävä raportti myös hyödyttää talokaupassa, sillä sen jälkeen sekä ostajalla että myyjällä on luotettava tieto myös viemäreiden kunnosta ja käyttöiästä. Näin myyjä ei voi joutua myöhemmin vastuuseen mahdollisista ongelmista ja ostaja on voinut varautua esimerkiksi tulevaisuudessa edessä olevaan viemärisaneeraukseen.

          Artikkelit

          rasvaa viemäriputkessa

          Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

          Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

          Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

          Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

          Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

          Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

          Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

          Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

          Viemärihuolto asiakaspalvelu

          Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

          Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

          Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

          Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

          Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

          Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

          Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

          Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

          Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

          Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

          Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

          Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

          Miksi viemäri haisee?

          Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

          Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

          Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

          Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

          Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

          Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

            Facebook @akvatek

            Akvatek
            Akvatek7 months ago
            Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

            Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

            🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
            🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
            🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

            HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
            Akvatek
            Akvatek7 months ago
            Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

            Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

            🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

            Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

            #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

            Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

            Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

            Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla. Vuotavat tai rikkoutuneet viemärit kykenevät tekemään paljon haittaa kiinteistölle, siksipä viemäreiden todellinen kunto kannattaa tarkastuttaa ajoissa. Jos viemärilinjat ovat pääpiirteissään ehjät, kalliin ja hankalan putkiremontin sijaan vaihtoehdoksi käy viemärin sukitus. Hinta on aina edullisempi, kuin kokonainen putkisaneeraus. 

            Omakotitalon viemärin sukitus – hinta ei remontoijaa huimaa

            Kun vanhoista viemäreistä kuuluu lurinaa tai pulputusta, voi olla lähes varma, että vuosien varrella viemärin kautta kulkeneet roskat, ruoantähteet, pesuainejäämät, irtohiukset ja muut epäpuhtaudet ovat osittain asettuneet taloksi viemärin seinämiin ja mutkakohtiin. Tämä aiheuttaa veden virtauksen häiriötä, tukkeutumia ja pahimmassa tapauksessa putkirikkoja. Myös ikä ja korroosio verottavat omalta osaltaan viemäriputken kuntoa.

            Ennen putkiremonttiin ryhtymistä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää pätevän ammattilaisen opastuksella. Tämä onnistuu helposti kuvaamalla viemärit sisältäpäin. Jotta kuvaus onnistuisi luotettavalla tavalla, tulee ennen kuvausta viemärit harjata puhtaaksi viemäriharjalla. Näin vuotokohdat ja halkeamat eivät jää piiloon lian ja saastan alle. 

            Harjauksen vaihtoehtona on paineistetulla vedellä toteutettu puhdistus, mutta pinttyneeseen likaan vesipesu on usein liian heppoinen puhdistusmuoto. Lisäksi tällä menetelmällä voidaan saada paljon tuhoa aikaa, jos paljastuukin, että viemäri on jo ehtinyt rikkoutua tai kulua paikoin puhki. Mekaaninen harjaus tekee helposti tehokasta, siistiä jälkeä ilman vesivahingon riskiä. Akvatek suorittaa viemärin puhdistuksen aina harjaa käyttäen. 

            Viemärin sukitus – hinta metriltä: se edullisempi putkiremontti

            Harjapuhdistuksen jälkeen viemärilinjat päästään kuvaamaan ja kuntoa kartoittamaan. Viemärikuvaus paljastaa viemäriin kätkeytyneet halkeamat, tiivisteviat sekä muut kolot. Nämä eivät yleensä ole este sukitukselle, mutta jos viemäriputki osoittaa murenemisen merkkejä, ei sukitusta voida toteuttaa. Sukitus on aina edullisempi ja helpompi vaihtoehto täydelle putkisaneeraukselle.

            Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle. Tämä on aivan yhtä kestävä ratkaisu kuin uuden viemäriputken asennuskin, mutta kokonaisuudessaan helpompi ja edullisempi toteuttaa. Jos täyden putkiremontin hinta on karkeasti arvioituna noin 300 – 400 euroa neliöltä, on viemärin sukituksen hinta noin 80-140 euroa / neliö.

            Artikkelit

            rasvaa viemäriputkessa

            Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

            Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

            Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

            Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

            Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

            Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

            Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

            Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

            Viemärihuolto asiakaspalvelu

            Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

            Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

            Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

            Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

            Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

            Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

            Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

            Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

            Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

            Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

            Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

            Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

            Miksi viemäri haisee?

            Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

            Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

            Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

            Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

            Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

            Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

              Facebook @akvatek

              Akvatek
              Akvatek7 months ago
              Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

              Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

              🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
              🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
              🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

              HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
              Akvatek
              Akvatek7 months ago
              Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

              Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

              🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

              Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

              #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

              Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

              Ennaltaehkäise viemärin tukokset

              Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Älä kaada viemäriin rasvaa tai ruoantähteitä, äläkä anna suihkun lattiakaivon täyttyä hiustuppoista. Tässä on haastavaa onnistua täydellisesti, joten erilaisia tukoksia saattaa ajan myötä syntyä väkisinkin. Kotikonstit viemärin avaukseen voivat jopa pahentaa tilannetta: vahvasti emäksisiä viemärinavaajia tulisi ainakin kokonaan välttää.

              Älä kaada ruokaa tai rasvaa viemäriin

              WC-istuin ei ole komposti. Vessanpöntöstä saa huuhdella alas vain sinne kuuluvat jätökset sekä WC-paperin palat. Ruoantähteet, kemikaalit ja tai lääkeaineet eivät missään nimessä kuluu vessan viemäriin. Ne kuormittavat vedenpuhdistusta ja aiheuttavat tukoksia viemärissä. WC-istuimesta alas huudeltu ruoka saattaa myös houkutella paikalle inhottavia vieraita, kuten rottia.

              Keittiössä ruoka-astiat tulee aina kaapia biojäteastiaan ennen tiskausta. Tiskialtaassa kannattaa käyttää suodatinta, joka estää ruoan pääsyn putkistoon. Rasvaiset pannut ja padat tulee esipuhdistaa talouspaperin avulla ennen pesua. Rasvan päätymistä viemäriin tulee kaikin konstein välttää: tämä jokaisen kinkun paistajan tulee muistaa!

              Lämmin rasva hyytyy viileään viemäriputkeen päätyessään. Se jämähtää tiukasti kiinni ja tukos on pian valmis. Maistuva rasva on myös rottien mieleen. Rasva kannattaakin kaataa esimerkiksi viileään vesiastiaan, josta hyytynyt rasvakerros on helppo kaapia talteen. Rasvan voi myös laittaa suoraan kotikompostoriin tai hävittää tiiviissä astiassa sekajätteeseen.

              viemärin kuvaus viemärikameralla

              Kannattaako viemärin avaus kotikonstein?

              Jos viemäriin sattuu epähuomiossa kaatamaan rasvaa, perään voi äkkiä laskea niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Veden juoksutusta kannattaa jatkaa useamman minuutin ajan. Tässä täytyy olla nopea: jälkikäteen kuuman veden kaatamisesta ei ole hyötyä. Sen sijaan on viisasta puhdistaa säännöllisesti suihkun lattiakaivo sekä lavuaarin hajulukko. Kerros- ja rivitaloissa hajulukon puhdistaminen kuuluu taloyhtiölle.

              Jos viemäristä kuuluu pulputusta tai nousee pahaa hajua, tukoksen hoitamisella on kiire. Monet kokeilevat tukoksen avaamisen soodan ja etikan yhdistelmää. Se saattaa antaakin tehokkaan ensiavun, mutta sekoitus usein irrottaa viemärissä kulkiessaan myös tiiviin, viemärin seinään jämähtäneen kiintoaineen. Tämä kiinteä jäte ei enää pääse kulkemaan putkistossa, vaan asettuu tukkeeksi viemärin mutkaan.

              Viemäri tukossa? Akvatek auttaa!

              Vahvasti emäksiset viemärin aukaisuaineet voivat tehdä paljon hallaa viemäristössä. Ne saattavat kovettua tiukasti viemärin seiniin kiinni, jolloin ongelma ratkeamisen sijaan paisuu. Myrkylliset kemikaalit myös rasittavat suotta vedenpuhdistamoa. Jos haluat välttämättä käyttää nestemäistä viemärinavaajaa, valitse ympäristöä vähemmän kuormittava vaihtoehto.

              Tukkeumista kannattaa ottaa koppia ennen kuin likainen vesi pääsee valumaan lattioille. Akvatekin viemärihuolto auttaa puhdistamaan viemärikanavat tehokkaasti ja perusteellisesti. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.

              Artikkelit

              rasvaa viemäriputkessa

              Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

              Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

              Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

              Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

              Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

              Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

              Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

              Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

              Viemärihuolto asiakaspalvelu

              Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

              Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

              Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

              Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

              Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

              Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

              Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

              Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

              Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

              Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

              Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

              Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

              Miksi viemäri haisee?

              Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

              Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

              Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

              Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

              Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

              Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

                Facebook @akvatek

                Akvatek
                Akvatek7 months ago
                Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

                Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

                🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
                🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
                🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

                HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
                Akvatek
                Akvatek7 months ago
                Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

                Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

                🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

                Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

                #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

                Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

                Korvauksia maksetaan isolla rahalla

                Suomessa sattuu vuosittain noin 37 000 vesivahinkoa. Se tarkoittaa yli sata vahinkoa päivässä. 

                Vesivuotojen aiheuttamista vahingoista maksetaan eniten korvauksia suhteessa muihin kotivakuutuksesta korvattaviin vahinkoihin. Huonoimmassa tapauksessa vuotovahinko voi olla jopa yli 50 000 euron suuruinen. Yhteensä rahalla mitattuna vuotovahinkoja korvataan vuosittain noin 165 miljoonalla eurolla.

                Finanssialan teettämän vuotovahinkoselvityksen mukaan vuotovahingot aiheutuvat yleisimmin viemäreistä. Kaikista vahingoista noin 21% johtui viemäristä, joka tekee lukumäärällisesti noin 8 000 viemäreistä johtuvaa vesivahinkoa vuodessa. Yleisimmät viemärin aiheuttamat vuotovahingot johtuvat viemärin tukkeutumisesta sekä liitosten ja tiivisteiden rakennusvirheistä. 

                Vakuutusyhtiö ei aina korvaa kaikkea

                Viemärin tukkeutumisesta johtuvien vuotovahinkojen määrä on noussut tasaisesti joka vuosi. Tähän voivat olla syynä vesikalusteiden kuten astianpesukone, pyykinpesukone ja wc-istuimen käyttämä vähäisempi vesimäärä, jolloin viemäriin kertyy enemmän tavaraa. Tällöin vähäisempi vesimäärä ei riitä huuhtelemaan putkea riittävästi vesimäärän vaan alkaa kertymään putkiston seiniin.

                Vesivahingot ovat kodin asukkaan kannalta välillä ongelmallisia, sillä vakuutusyhtiöt eivät aina korvaa syntyneitä vahinkoja, jolloin niiden ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää. Etenkin hitaasti syntyvien vahinkojen korvaaminen kotivakuutuksesta voi olla epävarmaa. Vakuutusyhtiöllä on käytössä myös erilaiset ikävähennykset, jotka pienentävät korvauksen määrää ja tällöin osa vahingosta jää kiinteistön omistajan maksettavaksi.

                Viemäreistä johtuvien vesivahinkojen ennaltaehkäiseminen on kuitenkin täysin mahdollista. Viemäriputkiston kunto ja sinne kertyneen jätteen määrä kannattaa selvittää viemärikuvauksen avulla. Hajulukkojen ja astianpesukoneen poistoletkun pitävyyttä kannattaa tarkastella säännöllisesti esimerkiksi paperin ja valon avulla. Esimerkiksi hajulukon liitoksesta pursunnut lika kertoo, että putki on joskus vuotanut.

                Lisätietoa: https://www.finanssiala.fi/aiheet/palo-murto-vuotovahingot/

                https://www.finanssiala.fi/wp-content/uploads/2014/05/vuotovahinkoselvitys_2013.pdf

                Artikkelit

                rasvaa viemäriputkessa

                Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

                Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

                Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

                Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

                Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

                Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

                Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

                Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

                Viemärihuolto asiakaspalvelu

                Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

                Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

                Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

                Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

                Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

                Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

                Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

                Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

                Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

                Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

                Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

                Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

                Miksi viemäri haisee?

                Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

                Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

                Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

                Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

                Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

                Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

                  Facebook @akvatek

                  Akvatek
                  Akvatek7 months ago
                  Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

                  Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

                  🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
                  🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
                  🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

                  HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
                  Akvatek
                  Akvatek7 months ago
                  Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

                  Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

                  🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

                  Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

                  #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

                  Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

                  Viemärin kunto kannattaa selvittää

                  Viemäreiden huono kunto tai asennuksessa tapahtuneet virheet voivat johtaa vakaviin ongelmiin. Etenkin asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä ja mahdollisilta korvausprosessilta. Viemärin kuntokartoitus onnistuu helposti viemärikuvauksen avulla.

                  Viemäreistä nouseva ikävä haju, joka ei poistu hajulukon puhdistuksen tai veden lisäämisen jälkeen, voi kertoa vakavista viemäriongelmista. Usein hajun syynä on viemärin seinämiin kiinni jäänyt orgaaninen jäte. Tuo jäte mätänee putkistossa pikkuhiljaa, vapauttaen ilmaan myrkyllisiä kaasuja, kuten ammoniakkia, rikkivetyä ja metaania.

                  Mistä viemäriongelmat tunnistaa?

                  Viemärikaasut ovat merkittävä riskitekijä sisäilmalle. Pienistäkin pitoisuuksista voi aiheutua sisäilman laadun huononemista ja voimakasta terveyshaittaa. Esimerkiksi rikkivety on vaarallinen myrkky, joka vaikuttaa muun muassa keskushermoston toimintaan. Mätänevä jäte myös syövyttää putkiston pintaa, minkä seurauksena putki kuluu puhki ja rikkoutuu. Jätevedet pääsevät vuotokohdasta alapohjaan ja talon rakenteisiin.

                  Uudehkoissa omakotitaloissa viemäriongelmien syynä voi olla asennusvirheestä johtuva vuoto. Tiiviste on voinut pettää, tai pintamateriaalien asennuksen yhteydessä ruuvi, naula tai vastaava on päässyt puhkaisemaan viemäriputken pinnan. Viemärivuotojen aiheuttamat kosteusvauriot ovat terveysvaikutuksiltaan vakavimmasta päästä. Pitkäaikaisen viemärivuodon seurauksena rakennukseen voi päästä mikrobikasvustoa, bakteereita ja sädesieniä.

                  viemärin kuvaus viemärikameralla

                  Miten viemäriongelmia lähdetään selvittämään?

                  Päällepäin viemäriongelmien todellista laatua ei pystytä selvittämään, sillä viemärit tavallisesti sijaitsevat lattiarakenteiden sisällä. Viemärikameran avulla viemärit voidaan kuitenkin kuvata kauttaaltaan. Viemärikamera välittää reaaliaikaista kuvaa putkistosta, jolloin mahdolliset vauriot on helpompi kartoittaa.

                  Mikäli viemäreiden kunto epäilyttää, kannattaa asiaan tarttua mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Pitkään kestänyt viemärivuoto voi aiheuttaa laajoja vaurioita rakenteissa, jolloin vahinkojen korjaamiseen vaaditaan lattioiden avaaminen ja rakennusmateriaalien vaihtaminen. Kiinteistö- tai asuntokaupoissa vuotava viemäri voi olla vahingonkorvaukseen, hinnanalennukseen tai kaupan purkuun oikeuttava virhe.

                  Viemärit kannattaa kuvata aina ennen kiinteistökauppoja

                  Asuntokauppojen yhteydessä viemärit kannattaa ehdottomasti tarkastuttaa. Näin vältytään ikäviltä seuraamuksilta, jotka saattaisivat muuten tulla vastaan vuosienkin kuluttua. Normaalisti huoneisto-osakkeen ostajalla on hallinnan siirtymisestä alkava kahden vuoden pituinen määräaika esittää vaatimuksia myyjälle. Kiinteistökaupassa vastuuaika on viisi vuotta. Määräaikaa ei sovelleta, jos myyjä toimii kaupassa kunnianvastaisesti tai arvottomasti eli on salannut virheen tai esimerkiksi itse rakentanut vialliset viemärit.

                  Asunnon myyjän kannattaa kertoa ostajalle kaikki kiinteistön tai asunnon kuntoon vaikuttavat seikat, joilla voi olla merkitystä kaupassa. Kun kiinteistössä suoritetaan viemärikameran avulla perusteellinen kuntotarkastus, saadaan viemäreiden kunnosta ajanmukainen dokumentti, joka voidaan ostajalle esittää. Ostaja ei voi myöhemmin vedota virheenä seikkoihin, joista hän on saanut ennen kauppaa tiedon. Myyjän oikeusturvan kannalta on tärkeää merkitä havaitut virheet tarkoin kauppakirjaan. Jos hinnanalennusta on annettu viemärien vuotamisen tai uusimistarpeen vuoksi, hinnanalennuksen perusteet ja määrä on merkittävä selkeästi kauppakirjaan, jotta viemäriongelmasta ei myöhemmin syntyisi oikeuteen johtavaa riitaa.

                  Jutussa käytetty lähteenä Kiinteistölakimies Groupin-palvelun artikkelia: https://kiinteistolakimies.fi/artikkelit/viemari-haisee/

                  Artikkelit

                  rasvaa viemäriputkessa

                  Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä

                  Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

                  Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman

                  Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

                  Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa

                  Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

                  Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

                  Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

                  Viemärihuolto asiakaspalvelu

                  Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

                  Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

                  Viemärin sukitus omakotitalossa – hinta ja laatu kohtaavat sukitustyössä

                  Mikään viemärimateriaali ei ole ikuinen ja etenkin vanhojen kiinteistöjen kohdalla viemäriremontin tarvetta tulisi kartoittaa pätevän ammattilaisen johdolla.

                  Apua, viemäri tukossa! Näin tehdään viemärin avaus kotikonstein

                  Paras tapa välttää viemäritukokset on tehokas ennaltaehkäisy. Kotikonstit viemärin avaukseen eivät aina tepsi, mutta viemärihuollolla avun saa aina.

                  Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

                  Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

                  Milloin myyjä vastaa viemärivahingosta?

                  Asuntokauppojen yhteydessä viemäreiden todellinen kunto kannattaa selvittää kuvauksella, jotta vältyttäisiin ikävältä jälkiselvittelyltä.

                  Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

                  Viemärin kuvauksella kiinteistön omistaja saa hyödyllistä tietoa viemäreidensä tilanteesta jopa täysin maksutta.

                  Miksi viemäri haisee?

                  Ikävän hajun lähteeksi paljastuu usein kodin viemäri. Viemäristä nouseva paha tuoksu voi kertoa putkistossa piilevästä ongelmasta.

                  Viemärisukituksen hinta koostuu eri tekijöistä

                  Sukituksessa vanhan viemärin sisään asennetaan rakenteita purkamatta uusi saumaton muoviputki, jonka käyttöikä on jopa 50 vuotta.

                  Omakotitalon putkiremontti nostaa kiinteistön arvoa

                  Kartoita mahdollinen putkiremontin tarpeesi pian. Näin nostat asuntosi arvoa ja ehkäiset vesivahinkojen syntymistä.

                  Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

                    Facebook @akvatek

                    Akvatek
                    Akvatek7 months ago
                    Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

                    Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

                    🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
                    🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
                    🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

                    HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
                    Akvatek
                    Akvatek7 months ago
                    Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

                    Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

                    🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

                    Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

                    #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

                    Maksuton viemärin kuvaus– miksi ja milloin?

                    Miksi viemäreitä kannattaa kuvata?

                    Erikseen tilattuna palveluna viemärikuvaus maksaa yleensä satoja euroja riippuen ajankohdasta ja kohteen sijainnista sekä raportoinnin halutusta laajuudesta. Yksi kuvattu kohde vie ajoineen useita tunteja työaikaa, ja toimenpide vaatii erikoiskalustoa sekä asiantuntemusta. Miksi silti haluamme tehdä sen ilmaiseksi?

                    Akvatekin tarkoituksena on ensin selvittää viemäreiden tilanne, ja sitten vasta tarjota mahdolliseen ongelmaan oikeanlaista ja pitkäaikaista ratkaisua – tai olla tarjoamatta, koska iso osa kohteista ei vaadi mitään toimenpiteitä. 

                    viemärin kuvaus viemärikameralla

                    Maksuton viemärikuvaus omakotitaloille

                    Perinteisesti viemäriongelmiin reagoidaan usein vasta niiden ilmaantuessa. Huonosti vetävään keittiön altaaseen kaadetaan putkenavausainetta tai akuuttiin ongelmaan tilataan loka-auto jäteliikkeestä. Putkenavausaine syövyttää aukon viemärissä olevaan kertymään, ja imuauto poistaa tukoksen ilmanpaineella. 

                    Yhteistä näille keinoille on, että ne on suunniteltu oireiden poistamiseen, eivätkä ne selvitä ongelmien syytä. Lähtökohtaisesti viemärit kannattaa kuvata säännöllisesti esimerkiksi viiden vuoden välein, jotta akuutteja tilanteita ei pääse syntymään.

                    Viemärikuvauksilla voimme markkinoida huolto- ja sukitusosaamistamme, sekä saada uusia asiakkaita. Vastineeksi tarjoamme jokaiselle kodin omistajalle arvokasta tietoa viemäriputkistonsa kunnosta eikä kuvaus sido minkään palvelun ostamiseen.