Milloin taloyhtiön viemärit kannattaa kuvata?
Taloyhtiön viemärikuvaus kannattaa toteuttaa säännöllisin väliajoin, etenkin jos viemäreillä alkaa olla käyttöikää jo yli kymmenen vuotta. Kuvauksella saadaan paikkansa pitävää tietoa viemäreiden todellisesta kunnosta. Mikäli näkyviä vikoja havaitaan, pystytään niihin parhaassa tapauksessa tarttumaan ennen kuin mitään vahinkoa on edes päässyt syntymään. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla voidaan kartoittaa viemäreiden huollon tarve. Näin päästään myös suunnittelemaan putkiremontin aikataulu hallitusti.

Viemärikuvaus taloyhtiössä – kannattaako viemärikuvaus?
Taloyhtiön viemärit tulee kuvata määräajoin, vaikka mitään näkyviä ongelmia ei olisikaan vielä ilmennyt. Kuvaus kannattaa toteuttaa noin viiden vuoden välein kautta koko runkolinjan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tuleviin ongelmiin päästään puuttumaan, sitä helpompaa ja edullisempaa niiden korjaus on. Vaikka taloyhtiön viemärit olisivatkin näennäisesti toimintakunnossa, eikä selviä vuotokohtia havaittaisikaan ulospäin, viemäreiden kuntoa ei pystytä todentamaan pelkästään pintapuoleisesti.
Viemärikuvauksessa viemärikanaviin ujutetaan pieni kamera, joka kuvaa viemärit sisältäpäin. Näin saadaan selvä, ajanmukainen kuva viemäreiden kunnosta. Kuvaus paljastaa muun muassa alkavat tukkeumat sekä putken seinämiin pinttyneen lian. Tämä pinttynyt lika ei ole mikään kosmeettinen haitta, vaan viemäreissä tikittävä aikapommi. Aikaa myöten lian ja rasvan jäämät muodostavat rikkihappoa, joka syövyttää putken sisäpintaa pikkuhiljaa. Tavallinen huuhtelu ei riitä pinttyneen lian poistoon, vaan lika täytyy harjata pois putken sisäpinnalta. Muuten seurauksena on putkirikko ja vesivahinko.

Säännöllinen viemärin kuntotarkastus ennaltaehkäisee ongelmia
Jos kuvauksessa paljastuu edellä mainittuja likakertymiä, alkavia tukkeumia tai vaikka kiinnikkeiden haurastumisia, edullisilla huoltotoimenpiteillä ongelmat voidaan korjata jo varhaisessa vaiheessa. Tämä antaa viemäreille reilusti lisää käyttövuosia, sekä taloyhtiölle enemmän pelivaraa suunnitella ja aikatauluttaa edessä siintävää putkiremonttia.
Valitettavasti taloyhtiön viemärin kuntotarkastukseen herätään usein vasta silloin, kun näkyvillä on jo ongelmien selvät merkit. Tässä vaiheessa on jo kiire tarttua puhelimeen, ennen kuin tilanne pääsee eskaloitumaan. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla taloyhtiö kykenisi torjumaan tulevan putkiremontin tai selviämään siitä huomattavasti edullisemmilla kustannuksilla.
Akvatek auttaa taloyhtiöitä ja asunto-osakeyhtiöitä kaikissa viemärikuvaukseen ja -huoltoon liittyvissä toimenpiteissä. Viemärin kuntotarkastus sisältää kuvauksen, ehdotukset korjaustoimenpiteistä sekä dokumentaation, johon kuuluu kirjallinen raportti sekä kuvamateriaalia. Kysy meiltä rohkeasti tarjousta Akvatekilta!

Artikkelit

Viemäriremonttia ei kannata siirtää – riskinä vahinko ja rahoitusongelma
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.

Viemärin puhdistus: Toimivat kotikonstit + ammattilaisen vinkit
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.

Viemärin pinnoitus – miksi menetelmä menetti suosionsa?
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.

Sukituksen hinta rivitalossa
Viemäriremontilta ei voi välttyä – se osuu aikanaan jokaisen kiinteistön kohdalle. Remontin kustannuksiin sen sijaan voi vaikuttaa valitsemalla menetelmäksi perinteistä putkiremonttia kevyemmän, mutta lopputulemaltaan vastaavan sukituksen.

Viemärisaneeraus ilman purkutöitä – sukitus helpottaa taloyhtiöiden remonttikuormaa
Viemärien sukitus on noussut yhdeksi suosituimmista menetelmistä vanhojen rakennusten viemäriputkien saneerauksessa. Syy on selvä: sukitus toteutetaan nopeasti ilman purkutöitä ja laajoja asumishaittoja, ja lopputuloksena on uudenveroinen, kestävä ja siten pitkäikäinen viemärijärjestelmä.

Taloteknisten termien sekaannus lykkää saneerauksia
Termien sekamelska hämmentää ja se uhkaa lykätä tarpeellisia remontteja.

Vastine: Viemärin sukitus ei aiheuta pinnoitukseen liitettyjä ongelmia
Yle julkaisi 2.5.2025 artikkelin putkien sisäpinnoituksista. Artikkelilla aikaansaatiin virheellinen käsitys siitä, että viemäreiden pinnoitukseen liittyvät ongelmat koskisivat myös teknisesti täysin erityyppistä sukitusta.

Kierrätä kinkkurasva, ettei viemäriputkesi näytä tältä
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

Rotta viemärissä – Näin ehkäiset ja ratkaiset ongelman
Ovelana ja oppivaisena eläimenä rotat pääsevät sisään jopa kerrostaloihin viemärikanavien kautta. Ajatus WC-istuimesta esiin pilkistävästä rotan päästä on inhottava, mutta rottien esiinmarssia voidaan onneksi helposti ennaltaehkäistä.

Putkiston kuntotutkimus jätevesiviemäreille
Jätevesiviemäreiden kunnossapito on yksi kiinteistön kriittisimmistä osista. Jätevesiviemäreiden toimintahäiriöt, asennusvirheet tai käytöstä aiheutuneet normaalit kulumat voivat ajan saatossa aiheuttaa vakavia ongelmia.

Viemärin kuvaus ennen vai jälkeen puhdistuksen?
Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.

Viemärin huuhtelu – hukkaan heitettyä rahaa?
Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

Uusi rakennus kannattaa kuvata ennen käyttöönottoa
Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin
– Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.

Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus
Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

Taloyhtiön viemärien sukitus – kustannustehokkain tapa saneerata putkisto
Rivitalon tai kerrostalon viemäreiden sukitus on kustannustehokas tapa hoitaa putkiremontti.

Viemärihuollon ABC – Taloyhtiön viemärit kuntoon
Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

Milloin taloyhtiön viemärit kannattaa kuvata?
Taloyhtiön viemärikuvaus kannattaa toteuttaa säännöllisin väliajoin, etenkin jos viemäreillä alkaa olla käyttöikää jo yli kymmenen vuotta.

Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä
Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

Ennaltaehkäisevä viemärihuolto taloyhtiölle
Viemäreistä johtuvat vesivahingot pystyttäisiin helposti ennaltaehkäisemään, mikäli viemäreiden todellinen kunto selvitettäisiin hyvissä ajoin.

Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?
Viemäriputkien sukitus on helpompi, edullisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa.

Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä
Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.