Yritys lyhyesti
Akvatek on viemäreiden sukituksiin, huoltoihin ja viemärikuvauksiin erikoistunut suomalainen yritys. Tehtävämme on ennaltaehkäistä viemäreistä johtuvia vesivahinkoja kiinteistöissä. Teemme kiinteistöihin vuosittain tuhansia kuvaus- ja huoltotoimenpiteitä sekä viemäriputkien korjauksia sukitusmenetelmällä. Akvatekin omistajat ovat töissä yhtiössä ja omistus on 100% :sti suomalainen. Palvelemme asiakkaitamme kaikkialla Suomessa. Työllistämme yli 70 viemärialan ammattilaista Oulun, Vantaan, Porvoon, Tampereen, Seinäjoen ja Jyväskylän toimipisteillämme.
Akvatek syntyi ajatuksesta ennaltaehkäistä viemäriongelmat ennen niiden syntymistä
Tiesitkö, että suurin osa omakotitalojen vesivahingoista aiheutuu rikkoutuneesta tai tukkeutuneesta viemäristä? Kuinka paljon rahaa ja vaivaa säästyisi, jos asiaan puututtaisiin jo ennen kuin mitään vahinkoa edes pääsisi syntymään? Tästä ajatuksesta syntyi Akvatek. Meidän tavoitteenamme on ratkaista ongelmat ennen katastrofia.
Perinteisesti viemäreiden huoltoon havahdutaan, kun likainen vesi pulpahtaa yllättäen ylös lattiakaivosta. Paniikkisoitto tuo huoltoväen paikalle, mutta heillä saattaa olla kerrottavana ikäviä uutisia: edessä on kallis viemäriremontti. Alkaa lattioiden piikkaus, kylpyhuoneen räjäytys ja vaativat pihatyöt. Rahaa palaa ja aikaa kuluu, eikä asumisesta tule mitään ilman toimivaa viemäriä.
Me Akvatekilla haluamme tarttua asiaan jo ennen yllätysremonttia, ennen paniikkia ja pulppuavaa viemäriä. Soita aivan ensiksi meille. Puhdistamme viemärit, kuvaamme ne sisältäpäin ja kerromme, mikäli vuotopaikkoja, riskikohtia tai halkeamia löytyy. Saat luonnollisesti kuvamateriaalin myös itsellesi nähtäväksi.
Tarpeen tullen suoritamme viemäreiden sukituksen, mikä on helppo, nopea ja edullinen tapa uudistaa viemärit taas erinomaiseen käyttökuntoon vuosikymmeniksi eteenpäin. Ylikorjaamiseen emme lähde. Jos viemäri on puhdistuksen jälkeen kuin uusi, vailla vikoja ja korjaustarpeita, emme tee muuta kuin onnittelemme.
Akvatek – kokemuksia paremmasta työstä ja vuosien ajalta
Me Akvatekilla uskallamme haastaa nykyiset, yleiset toimintamallit. Uskomme, että oikeat toimenpiteet oikeaan kohtaan antavat meille tyytyväiset asiakkaat ja samalla meille mahdollisuuden tulla tunnetuksi luotettavana ja pitkäikäisenä yrityksenä. Tästä syystä teemme putsaustyön aina mekaanisesti, tehokkaalla harjauksella.
Harjaus on ehkä vaativampaa kuin perinteinen tapa työntää tukkeutuneeseen viemäriin paineella vettä, mutta ehdottomasti parempi ja huolellisempi. Tuleehan astioistakin tiskiharjalla puhtaampia kuin pelkällä vedellä. Kun huomioon otetaan mahdolliset piilevät vuotokohdat, on harjaus myös painepesuun verrattuna turvallinen tapa poistaa viemäriin tiukasti kiinnittynyt rasva, lika ja irtohiukset. Kun työ tehdään kerralla kunnolla, ei uusintakierrokselle ole aivan heti tarvetta.
Aivan kuten ilmanvaihtokanavat tai savupiiput, myös viemärit kaipaavat säännöllistä puhdistusta. Jos et muista, milloin talosi viemärit on viimeksi kuvattu ja puhdistettu, nyt lienee korkea aika. Mitä vanhemmasta kiinteistöstä on kyse, sitä nopeammalla aikataululla työhön kannattaa ryhtyä. Älä jää odottelemaan ongelmia ja kallista viemäriremonttia – huikkaa Akvatek hätiin.


Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö
Facebook @akvatek