Kotitalous­vähennys Rahoitus

Viemärin kuvaus ennen vai jälkeen puhdistuksen?

Likaisen viemärin kuvaus – ennen vai jälkeen puhdistuksen?

Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.

Likaisten viemäreiden kuvauksella voidaan saada selville, miten paljon ja missä kohtaa viemäriputkissa on kertymiä, jätepinttymiä tai jopa tukoksia.

viemärin kuvaus viemärikameralla

Puhdistamattoman viemärin kuvaus onnistuu kätevästi

Viemärin kuvauksen yhteydessä taloyhtiöillä on usein tapana tilata samalla myös viemäreiden huuhtelu. Kenties ajatuksena on, että viemäreiden todellinen kunto selviää vain puhtaista viemäreistä tai ajatus likaisessa viemärissä kulkevasta kamerasta tuntuu epämiellyttävältä.

Likaisia viemäreitä voidaan kuvata aivan samalla tavalla kuin puhtaitakin. Kuvaajan tulee vain huolehtia, että kamera puhdistetaan aina kuvauksen jälkeen. Lisäksi kuvaajalla tulee olla osaamista hajulukkojen ja lattiakaivojen purkamisen ja uudelleen asentamisen kanssa. 

Taloyhtiön likaisimmat viemärit ovat yleensä keittiön haaraviemärit ja pystyviemärit ovat yleensä puhtaimmat. Mikäli pohjaviemärissä on kertymää, kertoo se yleensä ongelmista muualla viemärijärjestelmässä, koska pohjaviemärin runsas vesimäärä yleensä huuhtoo jätteet tehokkaasti eteenpäin.

Mitä tietoa ennen puhdistusta tehtävä kuvaus antaa?

Puhtaat viemärit antavat epäilemättä paremman käsityksen mahdollisista viemäreiden vaurioista ja halkeamista kuin likaiset, mutta varsinkin taloyhtiöissä likaisia viemäreitä kuvaamalla saadaan kerättyä paljon hyödyllistä informaatiota.

Viemärin kuvaaminen ennen puhdistusta antaa ajankohtaista tietoa siitä, miten viemärit toimivat rakennuksen eri osissa. Osissa viemäreitä saattaa olla merkittäviäkin likakertymiä, kun taas osa viemäreistä on syystä tai toisessa erittäin siistissä kunnossa.

Jos viemäreissä havaitaan ruoantähteitä tai muuta sinne kuulumatonta jätettä, asukkaita voidaan helposti ohjeistaa oikeaoppiseen viemäreiden käyttöön. Likainen viemäri voi paljastaa myös rakenteelliset heikkoudet, mikäli kertymää aiheuttavat esimerkiksi riittämättömät kallistukset.

Onko likainen viemäri vaurioitunut?

Viemärin likaisuus ei aina tarkoita sitä, että viemäri olisi tukossa tai putki olisi vaurioitunut. Likaisuus voi kuitenkin kertoa paljon edessä olevista ongelmista. Jätepinttymät viemäriputken seinämissä voivat olla merkki siitä, että viemäri on ollut välillä tukossa tai jäte ei ole päässyt virtaamaan kunnolla.

Aina kun viemärissä havaitaan pinttymää, jätekertymää tai muuta likaa, on perusteellinen puhdistus ehdottomasti kannattavaa. Harjapuhdistus on aina tehokkain tapa poistaa viemärin pinttymät, sillä painehuuhtelu ei aina riitä poistamaan niitä kokonaan. Jos viemäriputkissa on selkeitä pinttymiä, kannattaa puhdistukseen ja kunnossapitoon kiinnittää erityistä huomiota.

Artikkelit

Viemärin kuvaus ennen vai jälkeen puhdistuksen?

Pitääkö viemäriputket puhdistaa aina ennen kuvaamista? Ei välttämättä. Likaisten viemäreiden kuvaaminen on monesti kannattavampaa kuin puhdistettujen. Etenkin taloyhtiöissä likaisten viemäreiden kuvaamisella on omat hyvät puolensa.

Viemärin huuhtelu – hukkaan heitettyä rahaa?

Kun viemäreitä huolletaan säännöllisesti, pysyvät ne käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Tehokkaan, mutta hellävaraisen harjapuhdistuksen ansiosta lika ei pääse syöpymään putken pintaan ja aiheuttamaan tukoksia sekä vesivahinkoja.

Uusi kiinteistö pitää kuvata ennen käyttöönottoa

Uusissa kiinteistöissä on lain mukaan varmistettava, että rakenteiden sisään jäävät viemärit ovat tiiviit ja asianmukaiset. Tämä onnistuu ainoastaan viemärikameran avulla kuvaten.

”Viemäripuhdistus oli todella tarpeellinen, sillä putkistossa oli runsaasti rasvakertymää” – Jääliläisen 1970-luvulla rakennetun taloyhtiön viemärit kuvattiin ja puhdistettiin

– Meidän kiinteistö on jo sen verran vanha, että tuntui hyvin tarpeelliselta teettää viemärikuvaus ja -puhdistus, Sirpa Pätsi As Oy Kiimingin Koivurivistä kertoo.

Varmistu laadusta – valitse sertifioitu sukitus

Sukitus on varma ja luja menetelmä viemäreiden uudistamiseksi. Sukituksen noustessa yhä tunnetummaksi ja käytetymmäksi menetelmäksi eri yritykset pyrkivät mukaan kasvavaan kilpailuun.

Taloyhtiön viemärien sukitus – kustannustehokkain tapa saneerata putkisto

Rivitalon tai kerrostalon viemäreiden sukitus on kustannustehokas tapa hoitaa putkiremontti.

Viemärihuollon ABC – Taloyhtiön viemärit kuntoon

Milloin taloyhtiön viemärit kannattaa kuvata?

Taloyhtiön viemärikuvaus kannattaa toteuttaa säännöllisin väliajoin, etenkin jos viemäreillä alkaa olla käyttöikää jo yli kymmenen vuotta.

Viemärihuolto asiakaspalvelu

Asuntokaupassa ei tutkita viemäreitä

Asuntokaupan yhteydessä tutkitaan viemäreitä aivan liian harvoin. Viemäreiden kunto kannattaa tarkastaa sillä esimerkiksi myyjä on vastuussa myös asunnon piilevistä virheistä.

Ennaltaehkäisevä viemärihuolto taloyhtiölle

Viemäreistä johtuvat vesivahingot pystyttäisiin helposti ennaltaehkäisemään, mikäli viemäreiden todellinen kunto selvitettäisiin hyvissä ajoin.

Taloyhtiön viemärisukitus – mitä isännöitsijän ja huoltohenkilöstön olisi hyvä tietää?

Viemäriputkien sukitus on helpompi, edullisempi ja nopeampi vaihtoehto putkiremontille. Sukitus voidaan toteuttaa, jos nykyiset viemärilinjat ovat sukituksen kestävässä kunnossa.

Suomessa yli 100 vesivuotoa joka päivä – viemärit kärkipäässä

Selvityksen mukaan vesivahinkoja tapahtuu eniten viemäreissä. Suurin osa vahingoista johtuu tukoksista ja rakennusvirheistä.

Karkota Hirviö

Pyydä maksuton viemärikuvaus tai jätä yhteydenottopyyntö

    Facebook @akvatek

    Akvatek
    Akvatek1 month ago
    Tyypillinen asennusvirhe: HK-tiivisteen käyttö piiloasennuksessa🚫

    Viemärilinjan ja hajulukon liittämisessä on yleisesti käytetty HK-tiiviste soveltuu ainoastaan näkyvillä oleviin asennuksiin. Vakuutus ei välttämättä korvaa vesivahinkoa, mikäli HK-tiiviste on asennettu sokkelin tai lattian alle.

    🔹Asentajan on tunnistettava riskipaikat ja poistettava HK-tiiviste.
    🔹Tilalle asennetaan irtomuhvi, jolla putkea voidaan jatkaa pystysuunnassa.
    🔹Vaaka-asennus on käännettävä kulmayhteellä pystyasennukseksi.

    HK-tiiviste ei ole virallisesti vettä pitävä osa, vaan sen tehtävänä on estää viemärin hajun leviäminen.
    Akvatek
    Akvatek2 months ago
    Mihin höyrypannua tarvitaan viemärisukituksessa? 🤔

    Sukituksessa vanhaan viemäriputkeen asennetaan uusi epoksilla kyllästetty huopasukka, joka kovettuessaan muodostaa kolme millimetriä paksun pinnan putken sisäpuolelle.

    🔥 Höyrypannua tai tarkemmin höyryä käytetään nopeuttamaan sukan kovettumista!

    Jos kiinnostuit viemärisukituksesta, kysy meiltä lisää: www.akvatek.fi

    #viemärihuolto #viemärisukitus #putkiremontti

    Viemärin huuhtelu – hukkaan heitettyä rahaa?

    Jos taloyhtiöltä puuttuu luotettava kokonaiskuva viemärijärjestelmän kunnosta ja huollon tai korjausten tarpeesta, on vaarana, että viemäreitä huolletaan täysin turhaan.

    Taloyhtiöt kääntyvät usein viemärihuoltoyritysten puoleen pyytäen ensimmäisenä huoltotoimenpiteenä pystyviemäreiden viemärikuvausta ja -huuhtelua. Todellisuudessa pystyviemäreiden kunto kertoo vain pienen osan koko viemärijärjestelmän tilasta. Suuremmat vuotoriskit sijaitsevat yleensä aivan muualla. Toimenpiteestä koituu turhaa työtä ja kulua taloyhtiölle.

    Taloyhtiön kannalta huomattavasti järkevämpi ja kustannustehokkaampi ratkaisu olisikin niin sanotusti katsastaa koko viemärijärjestelmä, eikä lähteä liikkeelle pelkkien pystyviemäreiden kuvauksella ja huuhtelulla. Viemärikatsastuksella selviää pystyviemäreiden kunnon lisäksi myös viemärihaarojen, hajulukkojen, HK-tiivisteiden, lattiakaivojen, pohjaviemärin sekä tuuletusviemärin vaakavetojen ajankohtainen kunto ja huollon tarve.

    Viemärikatsastus on kustannustehokkain ratkaisu

    Pystyviemäreiden huuhtelun ajatellaan olevan ensimmäinen askel viemäreiden kunnon tutkimisessa. Todellisuudessa pystyviemärit ovat lähes aina puhtaat, sillä jätekertymät asettuvat pääosin viemärihaaroihin eli vaakavetoihin. Huuhtelu voi tarjota lähinnä akuutin avun, mutta ongelmien juurisyihin sillä ei päästä käsiksi.

    Katsastuksessa selvitetään perusteellisesti viemärilinjojen todellinen kunto, mikä mahdollistaa ongelmien tarkan paikantamisen ja toimenpiteiden oikean priorisoinnin. Katsastuksen yhteydessä laaditaan tarkka raportti, joka sisältää kuvamateriaalin sekä yksityiskohtaiset tiedot viemäreiden kunnosta, kertymistä ja mahdollisista vaurioista. Kokonaisuutta havainnollistetaan taulukkomuotoisella raportilla, sillä tarkastettavia kohtia saatetaan raportoida helposti toistakymmentä havaintoa / asunto. Näin isonkin kohteen raportti on nopea läpikäydä ja tehdä oikeat johtopäätökset tarvittavista jatkotoimenpiteistä kiireellisyysjärjestyksessä.

    Viemärikatsastuksen hyödyt taloyhtiölle

    Viemärikatsastuksen avulla taloyhtiö saa selkeän käsityksen siitä, mitkä toimenpiteet ovat tarpeen ja missä järjestyksessä ne tulee toteuttaa. Raportissa arvioidaan myös, onko putkiston saneeraus edessä lähiaikoina sekä myöskin se, voidaanko saneeraus toteuttaa helpommin ja huokeammin osittaisella tai kokonaisvaltaisella sukituksella.

    Katsastus auttaa taloyhtiöitä välttämään turhia kuluja ja varmistaa, että korjaustoimenpiteet kohdistetaan juuri niihin pisteisiin, jotka todella vaativat huomiota. Puhtaita ja hyvässä kunnossa olevia putkistoja ei näin ollen tarvitse huoltaa. Katsastuksen ansiosta taloyhtiö kykenee myös paremmin suunnittelemaan ja aikatauluttamaan tulevat remontit – ikäviä ja kalliita yllätyksiä ei pääse syntymään.

    Viemärikatsastus Akvatek-PRO palveluna

    Akvatek PRO palvelee taloyhtiöasiakkaita ja isännöitsijöitä kaikkialla Suomessa. Saat meiltä aina kattavan, selkeän kuntoraportin sekä kuvatallenteet viemäreiden nykytilasta. Viemäreiden täydellinen katsastaminen ja katsastusraportti, ynnä huoltosuunnitelman mukaiset huollot ovat poikkeuksetta kokonaisuutena edullisempi ja kustannustehokkaampi vaihtoehto taloyhtiölle, kuin suoraan tilattu koko viemärijärjestelmän huolto. Taloyhtiö säästää aikaa ja rahaa.

    Viemärit kuluvat ajan ja käytön myötä. Oikeaan aikaan toteutetut ja kohdennetut korjaukset pidentävät viemäriverkoston käyttöikää ja vähentävät yllätyskustannusten riskiä. Suosittelemme viemärikatsastusta kaikkiin yli 10 vuotta vanhoihin kerros- ja rivitaloihin. Pyydä tarjous katsastuksesta Akvatekilta.